Japanin kotiseutulahjoitus – furusato noozei – kaupunkien ja maaseutujen toimijoiden vuorovaikutuksena

Torsti Hyyryläinen
HT, dosentti, tutkimusjohtaja
Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti
Lönnrotinkatu 7, 50100 Mikkeli
torsti.hyyrylainen@helsinki.fi

Saana Santalahti
HuK (Itä-Aasian tutkimus), tutkimusavustaja
Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti
saana.santalahti@helsinki.fi

 

Klikkaa artikkeliin!

Furusato noozei on vuodesta 2008 lähtien Japanissa käytössä ollut järjestelmä, johon kansalaiset voivat osallistua tekemällä vapaaehtoisen rahalahjoituksen asuinkunnan ulkopuoliselle kunnalle tai prefektuurille. Lahjoittajat voivat valita vastalahjan. Valituksi tulevat useimmin paikalliset elintarvikkeet. Lahjoitukset ovat verovähennyskelpoisia ja niitä tehtiin 2016 noin 2,1 mrd. euron arvosta. 

Vastalahjojen tarjonta kuntien omilla ja valtakunnallisilla verkkosivuilla on luonut vilkkaan markkinan, jossa kunnat kilpailevat näkyvyydestä. Järjestelmän myötä kaupunkilaiset ovat uudella tavalla kiinnostuneet maaseudusta ja maaseutumatkailusta. Taustalla on ollut tarve kehittää uusia aluepolitiikan välineitä.

Syntynyttä kilpailua ei pidetä yksinomaan hyvänä asiana, vahvojen kuntien on arvioitu menestyvän siinä heikkoja paremmin. Kritiikistä huolimatta järjestelmän suosio on kasvanut. Lahjoittajia motivoivat: 1) vastalahjat, 2) tärkeäksi koetut sisällöt sekä 3) kotipaikkatunne.

Työhistoriaa kuvaavat elämänviivapiirrokset

 – Tapaustutkimus lypsykarjatiloilta

 

Marja Kallioniemi
MMT, tutkija, Luonnonvarakeskus

Hanna-Riitta Kymäläinen
MMT, dosentti, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto, maataloustieteiden osasto

 

Abstrakti

Siirry artikkeliin

Kirjoituksen tavoite on tarkastella toimintaansa laajentaneilla lypsykarjatiloilla piirrettyjä elämänviivapiirroksia ja kerrottuja työhistoriakuvauksia neljältä tilalta (yhteensä kuusi piirrosta). Lypsykarjan hoitaminen näyttäytyi aineistossa merkityksellisenä työnä, jolloin hyvin tehdyn työn tuloksista, eläinten hoidosta ja luonnon keskellä työskentelemisestä oli mahdollista nauttia. Maatilan hoitamisen aloittaminen ei ollut missään kuvauksessa selkeä prosessi, sillä miltei jokaisella haastateltavalla oli kokemuksia muussa ammatissa tai muun alan yrittäjänä toimimisesta. Elämä tilalla oli kokonaisvaltaisen sitovaa, sillä navetta saneli ajankäytön perusraamit, joiden mukaan muu ajankäyttö jousti. Aineistossa tulee esille työuran edetessä tapahtuva työkyvyn heikkeneminen, joka on myös laajempien tutkimusaineistojen tulosten mukaan yleistä maataloudessa. Työhistoriakuvaus pienehköltä, mutta kaikin puolin hallitulta tilalta haastaa tilakoon kasvattamiseen keskittyneen kehityskulun maataloudessa. Aineisto tuo laadullisen tutkimuksen keinoin esiin arjen ja työhistorian kulkua erilaisilla lypsykarjatiloilla rakennemuutoksen keskellä.

Metsästyksen kentän logiikka ja kulttuurinen kestävyys

Mari Kivitalo

YTM, projektitutkija
Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos
Jyväskylän yliopisto

mari.kivitalo@jyu.fi

Abstrakti

Siirry artikkeliin

Metsästyskulttuuri on muutoksessa maaseudun rakenteellisen murroksen myötä. Muutos sisältää jännitteitä, jotka liittyvät yhtäältä metsästyskulttuurin säilyttämiseen ja toisaalta uusien toimijoiden ja käytäntöjen omaksumiseen paikallisyhteisöissä. Metsästysseurat ovat avainroolissa uusien metsästäjien rekrytoinnissa. Artikkelissa tarkastellaan metsästysseurojen jäseneksi ottoa ja ulossulkemisen logiikkaa Pierre Bourdieun kenttäteorian avulla. Metsästäjien haastattelut valottavat metsästysseurojen paikallisia käytäntöjä. Metsästysseuran jäsenyyden saaminen perustuu sosiaaliseen vaihtoon, joka noudattaa sosiaalisen tunnistamisen ja arvonannon logiikkaa. Jäsenyys edellyttää pääomia, joiden arvo määrittyy seurakohtaisesti. Keskeisenä kriteerinä on maanomistaminen seuran alueella. Kenttäteoreettinen tarkastelu tarjoaa analyyttisen kehyksen, jonka avulla voidaan ymmärtää metsästyskulttuurin pysyvyyteen ja muutokseen liittyviä paikallistason jännitteitä.

Abstract

Finnish hunting culture is facing changes due to structural changes in rural areas. This derives potential tensions between those who want to conserve local hunting culture, its rules and practices in opposition to those adapting new practices. Recruitment of new hunters outside local communities becomes evident. In this task hunting associations are in a central role. The study examines hunting associations within a concept of Pierre Bourdieu’s ’field’. The concept of field opens up the logic how hunting associations reproduce their membership. The study focuses on choreographies of entrance and rejection expressed within fields by the candidates. The theory-based analysis is illustrated with interviews conducted among hunters in Central Finland. The study focuses on meaning of social recognition and value attribution given by members of hunting associations. The logic of field creates an analytical frame for understanding social reproduction and sustainability of hunting culture.

Keywords: Capital, cultural sustainability, field, habitus, hunting

Sota- ja jälleenrakennusajan poronhoito Poromies-lehden kuvaamana

Minna Turunen
Dosentti, yliopistotutkija, Arktinen keskus, Lapin yliopisto

Sirpa Rasmus
FT, tutkija, Jyväskylän yliopisto, Bio- ja ympäristötieteiden laitos

Asta Kietäväinen
Dosentti, tutkijatohtori, Arktinen keskus, Lapin yliopisto

 

Klikkaa artikkeliin!

Tarkastelemme toisen maailmansodan (1939–1945) vaikutuksia Suomen poronhoitoon ja arvioimme poronhoidon merkitystä maallemme sekä kriisien että jälleenrakennuksen aikana. Tutkimuksemme perustuu vuosina 1931–1967 ilmestyneiden Poromies-lehtien artikkeleihin ja poronhoitoyhdistysten toimintakertomuksiin. Sodissa menetettiin tärkeitä poronhoitoalueita Neuvostoliitolle Kuusamon ja Sallan itäosista sekä Petsamo kokonaisuudessaan. Poroja teurastettiin ruuaksi, hävitettiin ja niitä katosi paimennuksen puuttuessa. Poronhoitovuosina 1939–1945 teurastettiin kansalaisten ravinnoksi noin 220 000 poroa, jolloin säästettiin pakkoteurastukselta yli 88 000 lehmää. Porot toimivat sota-aikana muonareservinä ja kulkuneuvona, ja niistä saatiin vaatteita, jalkineita ja taljoja sotilaille. Sodan päätyttyä porokarjat vähitellen elpyivät, ja niitä hyödynnettiin hävitetyn Pohjois-Suomen jälleenrakennuksessa.

Suomalaisten maatilojen resilienssi osana tulevaisuuden ruokaturvaa

Antti Puupponen
YTT, tutkijatohtori

Ari Paloviita
KTT, dosentti

Teea Kortetmäki
YTM, tohtorikoulutettava

Tiina Silvasti
VTT, professori

 

Klikkaa artikkeliin!

Artikkelissa tarkastellaan maatilojen asemaa suomalaisen ruokaturvan kontekstissa. Maataloutta voidaan pitää haavoittuvaisena osana elintarvikejärjestelmässä. Sen vuoksi on tärkeää tarkastella sen asemaa kansallisen ruokaturvan takaajana. Selviytyäkseen maatiloilla täytyy olla resilienssiä eli kykyä mukautua väistämättä tapahtuviin muutoksiin. Artikkeli perustuu tutkimukseen, jossa haastateltiin 15 elintarvikejärjestelmän asiantuntijaa. Aineisto analysoitiin teoriasidonnaisella sisällönanalyysillä. Analyysissä on hyödynnetty Darnhoferin jaottelua maatilojen resilienssin ulottuvuuksista.

Tutkimuksen tulosten mukaan maatalouden ongelmat liittyvät kannattavuuteen, sukupolvenvaihdosten onnistumiseen sekä ympäristönmuutoksiin. Näiden johdosta tilojen toiminta voi heikentyä niin, että sillä on negatiivinen vaikutus tulevaisuuden ruokaturvaan. Tämän vuoksi viljelijöiden täytyy omaksua uusia taitoja ja lisätä joustavuutta. Lisäksi poliittisia ohjauskeinoja on uudistettava. Tärkeään asemaan nousevat myös alueelliset ja paikalliset elintarvikejärjestelmät. Vauraana länsimaana Suomi voi tukeutua ruokaturvassa myös globaaleihin elintarvikemarkkinoihin. Asiantuntijahaastatteluissa tämä ei kuitenkaan noussut esiin, vaan niissä omavaraisuutta ja kotimaista maataloutta pidettiin huoltovarmuuden ja siten ruokaturvan kannalta välttämättömänä. Tilojen resilienssi koostuu myös ulkopuolisista tekijöistä, joten sen toteuttaminen tulee nähdä laajemmin osana ruokapolitiikkaa.

Eteläsatama, Kauppatori, kalamarkkinat 5.-6.10.1964. Kuva: Constantin Grünberg. www.helsinkikuvia.fi, CC BY 4.0

Biotalouden vaikuttamispolitiikka ja institutionaalinen kannusterakenne

Juha Hiedanpää
HT, Tutkimusprofessori Luonnonvarakeskus

Harri Hänninen
MMM, Tutkija Luonnonvarakeskus

Timo Karhula
MMM, Tutkija Luonnonvarakeskus

Kauko Koikkalainen
MMM, Tutkija Luonnonvarakeskus

Arto Naskali
YTT, Tutkija Luonnonvarakeskus

Pekka Salmi
YTT, Tutkija Luonnonvarakeskus

Jari Setälä
KTM, Erikoistutkija Luonnonvarakeskus

Annukka Vainio
VTT, Erikoistutkija Luonnonvarakeskus

 

Biotalouden vaikuttamispolitiikka ja institutionaalinen kannusterakenne MUA-lehti 1-2017

Klikkaa artikkeliin!

Biotalouden vahvistuminen edellyttää aktiivista vaikuttamispolitiikkaa. Tarkastelemme biotalouden tilaa ja biotalouden vahvistamiseksi tehtyjä kevyitä politiikkaratkaisuja neljällä osa-alueella: vesiviljely, rannikkokalastus, kotieläintalouden ravinteiden kierrätys sekä metsätalouden maankäytön suunnittelu. Keskustelemme millaisia, vielä pitkälti olemassa olemattomia ajattelutapoja kestävän biotalouden edistäminen edellyttää. Tähän liittyen nostamme esiin tehtävämaiseman, konstruktiivisen oppimisen ja yhteistyön normatiivisen voiman institutionaalisen kasvun ja biotalouden hallinnan lähtökohtina.

Tarina markkinatalouden tulosta poroelinkeinoon

Asta Kietäväinen
MMM, YTT, Tutkijatohtori
Arktinen keskus, Lapin yliopisto

 

Klikkaa artikkeliin!

Luonnon kiertokulkuun ja yhteisölliseen työhön perustuvaa poroelinkeinoa pidetään elämäntapana, mutta se on myös pohjoisten ihmisten merkittävä toimeentulon lähde. Tarkastelen tässä artikkelissa sitä, kuinka poronomistajat kokevat poronhoitotöiden, toimeentulon hankkimisen useammasta tulonlähteestä ja porotalouden muutokset markkinaistuvassa maailmassa. Aiemmin poronhoitajat elivät luontaistaloudessa, jossa toimittiin luonnon ehtojen mukaan ja elinkeino tarjosi kaiken, mitä elämiseen tarvittiin. Toimeentulon tukena olivat metsästys, kalastus ja marjastus. Nykyään poroperheen toimeentulo muodostuu porotalouden lisäksi esimerkiksi jalostuksesta ja matkailusta. Yrittäjyys, poroelinkeino ja elämäntavan piirteet limittyvät toisiinsa vaihdellen poroperheistä toiseen. Eri toimeentulomuotojen limittyneisyyksistä ja painoarvoista riippumatta porotyö, joka kantaa sisällään myös elämäntavan piirteitä ja niihin kiinnittyvää identiteettiä, auttaa muodostamaan kestävän elämäntarinan, joka luo varmuutta myös tulevaisuuden suunnittelulle.


Artikkelikuva: Poroja Ounastunturilla. Kuva: Ilmari Hustich. 1930-luku. Suomen valokuvataiteen museo.

Työ, perhe ja vapaa-aika lypsykarjatilojen muuttuvassa arjessa

Klikkaa artikkeliin!

Marja Kallioniemi

MMT, tutkija, Luonnonvarakeskus, Talous ja yhteiskunta

Hanna-Riitta Kymäläinen

MMT, dosentti, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto, maataloustieteiden laitos

 

Kahden haastatteluaineiston avulla tarkastellaan lypsykarjatiloja maatalouden rakennemuutoksen keskellä. Työllä tarkoitettiin lypsykarjatilan hoitamiseen liittyvää työtä. Haastatteluihin osallistui 26 naista ja 14 miestä 26 tilalta. Analyysimenetelmänä on tapaustutkimus, ja teoreettisen viitekehyksen muodostavat sosiaalisten suhteiden teoria sekä tarkastelu sukulaisuudesta perheyrityksissä. Tulosten mukaan yrittäjäpariskunnan yhteistyö oli usein hioutunutta, ja työ salli joustot perheen asioiden hoitamiseen. Sukupolvenvaihdos kuvattiin pääsääntöisesti kuormittavana elämänvaiheena. Suhde hoidettaviin eläimiin oli osalle haastateltavista läheinen. Selviytymistä muutoksessa edesauttoivat perheenjäsenten välinen tuki ja apu, vuorovaikutus ja työ eläinten parissa, terveyden vaaliminen, huumori sekä navetalle asennettu valvontateknologia. Perhemaatiloja pidetään sopeutuvina ja kestävinä. Yrityskoon laajentaminen ei ollut kuitenkaan aina onnistunut, ja prosessin osalta esitettiin kritiikkiä. Laajentamisvaateiden lisäksi työn sitovuus ja perhetyövoiman liiallinen hyödyntäminen nähtiin uhkina omalle jaksamiselle ja eläinten hyvinvoinnille.

Aurinkosähkön mahdollisuudet maaseudulla

Jouni Haapaniemi
DI, Nuorempi tutkija, Lappeenrannan teknillinen yliopisto

Ville Tikka
DI, Nuorempi tutkija, Lappeenrannan teknillinen yliopisto

Juha Haakana
TkT, Tutkijatohtori, Lappeenrannan teknillinen yliopisto

Jukka Lassila
TkT, Tutkijaopettaja, Lappeenrannan teknillinen yliopisto 

Jarmo Partanen
Professori, Lappeenrannan teknillinen yliopisto

 

Klikkaa artikkeliin!

Klikkaa artikkeliin!

Ihmisten viimeaikaisen ympäristötietoisuuden lisääntymisen johdosta kiinnostus aurinkosähköjärjestelmiä kohtaan on lisääntynyt merkittävästi. Tämä on alkanut näkyä myös pohjoisilla-alueilla, kuten Suomessa. Arvioimme tässä artikkelissa aurinkosähkötuotannon potentiaalia suomalaisen maaseutuympäristön näkökulmasta. Vaikka auringosta saatavaa energiaa voidaan hyödyntää ja hyödynnetään eri muodoissa (aurinkosähkö, aurinkolämpö, vesivoima, tuulivoima, biopohjainen energia, aaltoenergia), keskitymme tässä artikkelissa aurinkosähkön hyödyntämismahdollisuuksiin Suomen maaseutualueilla. Tutkimus perustuu pääosin julkisiin, vapaasti saatavissa oleviin tietoaineistoihin, kuten karttamateriaaleista laskettuihin kattopinta-aloihin. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että maaseutuympäristö on aurinkosähköntuotannolle suotuisa ympäristö.

 

 

Polkuriippuvuus ja polun luominen lähiruuan kehittämistyössä

Katja Hyvönen 

YTT, projektitutkija, Karjalan tutkimuslaitos, Itä-Suomen yliopisto

 

KLIKKAA ARTIKKELIIN!

KLIKKAA ARTIKKELIIN!

Ympäristön pilaantumisen, syrjäisten maaseutualueiden autioitumisen sekä ruuan saatavuuteen ja sen heikkoon laatuun liittyvien ongelmien myötä kritiikki tavanomaista elintarvikejärjestelmää kohtaan on vahvistunut. Lähiruoka eli paikalliset elintarvikejärjestelmät on määritelty useissa yhteyksissä ratkaisuksi näihin ongelmiin ja keinoksi luoda monella tapaa kestävä ja oikeudenmukainen elintarvikejärjestelmä. Tästä huolimatta lähiruuan asema on jäänyt marginaaliseksi, ja sen aseman edistämisessä törmätään vuodesta toiseen samantyyppisiin ongelmakohtiin. Tässä artikkelissa arvioin, missä määrin lähiruuan kehittämistyön vaikeus voi selittyä polkuriippuvuudella eli menneistä valinnoista juontuvalla hitausvoimalla, ja miten uuden ruokapolun luominen on tässä tilanteessa mahdollista. Tarkastelen kysymystä lähiruuan kehittäjien näkökulmasta.