Vuoden 2018 gradupalkinto Maiju Rekolalle

Päivi Töyli ja Olli Lehtonen

Vuoden 2018 gradupalkinnon saajaksi valittiin Tampereen yliopiston ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opiskelija Maiju Rekola gradullaanKokemuksellinen tieto valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnissa”. Valinnan tekivät Olli Lehtonen, Maija Lundgren ja Päivi Töyli.

Rekolan Pro gradu -tutkielma käsittelee paikallisten toimijoiden kannanottojen sisältämää kokemuksellista tietoa valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinneissa. Teoreettisena viitekehyksenä toimii kokemuksellisen tiedon käsite sekä maiseman ja paikan kokeminen suhteessa kokemukselliseen tietoon.

Aineistona tutkimuksessa on käytetty Varsinais- ja Keski-Suomen alueisiin liittyviä maisemainventoinneista käytettyjä kannanottoja. Saadut tulokset osoittavat, että kannanotoissa kokemuksellinen tieto on monipuolista ja vahvasti subjektiivista. Rekola esittelee kokemuksellisuuden monipuolisuutta kahden risteävän ulottuvuuden kautta. Näistä toinen on kokemuksellisen tiedon merkityksen hahmottuminen toimijatasolla yksilöstä laajempaan kollektiiviseen joukkoon sekä yhteiskuntaan, ja toinen ajallisena ulottuvuutena historiaan, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen.

Rekola toteaa yhteenvedossa, että kannanotoissa esille nousseen kokemuksellisen tiedon monipuolisuus jo sinällään osoittaa sen, että kannanotot ovat toimiva malli kerätä paikallisten kokemuksellista tietoa. Kuulemisprosesseilla on kerättävissä kokemuksellista tietoa, jota paikalliset asukkaat ja maanomistajat mielellään jakavat, joten se kannattaisi huomioida paremmin tulevaisuuden suunnitteluprosesseissa.

– Päivitysinventoinnin kaltaisissa prosesseissa vinkkaisin ottamaan huomioon, että esimerkiksi kuulemisprosessin tuloksena syntyvän aineiston arvoa ei tule aliarvioida. Kannanoton jättäminen kertoo usein halusta osallistua prosessiin ja tuoda esille jotakin sellaista, joka uhkaa jäädä vähälle huomiolle. Juuri tällaiset näkökulmat voivat olla niitä, joita suunnittelun tueksi kaivataan, korostaa Rekola.

Kokemuksellisen tiedon hyödyntäminen lisäisi myös keskinäistä ymmärrystä prosessiin osallistuvien sidosryhmien välillä, mikä vie kohti kommunikatiivisempaa suunnittelua ja parantaisi siten aluekehittämisen laatua.

– Aiheeni oli varsin monipuolinen, ja olikin oivaltavaa löytää kannanotoista enemmän näkökulmia kuin äkkiseltään tulisi ajatelleeksi. Itse graduprosessissa hieno hetki oli ymmärtää, että gradu on paitsi opinnäyte myös käytäntöön sovellettavissa olevaa tietoa tuottava tutkimus, summaa Rekola gradun tekemistä.

Maaseutu yritysimagossa

Visuaalisuudesta uutta potkua maaseudulle

Niklas Lundström
HTT, Tutkijatohtori
Johtamisen yksikkö
Vaasan yliopisto

Tuomas Honkaniemi
HTM, Tohtorikoulutettava
Johtamisen yksikkö
Vaasan yliopisto

Olli-Pekka Viinamäki
HTT, Dos., Toiminnanjohtaja
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys

Artikkelin tavoite on tuottaa uusia näkemyksiä maaseudun imagokeskusteluun ja avata uusia mahdollisuuksia maaseutumaisten kuntien, yhdistysten ja maaseudun yritysten imagotyölle. Artikkelissa analysoidaan Kyrö Distilleryn internet-sivujen valokuvia visuaalisella tutkimusmenetelmällä. Analyysi kohdistuu erityisesti siihen, millaisena paikkana maaseutu näkyy paikkaorientoituneen yrityksen visuaalisessa imagossa ja mitä elementtejä tähän imagoon sisältyy. Teoreettisena viitekehyksenä on alueellinen imago ja neolokalismi.

Analyysi tuotti neljä kategoriaa: yhteisöllisyys, kulttuurimaisema, tuotteet ja toiminta. Tutkimustulokset osoittavat, että Kyrö Distillery hyödyntää perinteisiä maaseutuun liitettyjä mielikuvia painottaen vahvasti visuaalisuutta luoden samalla uudenlaista ymmärrystä maaseudusta. Imagotyö näyttäytyy esteettisyyttä korostavana, tietynlaisena sukupolvikokemuksen alaisena ilmiönä. Imagotyöhön liittyy vahvasti pyrkimys erottumiseen ja visuaalisten virikkeiden herättämiseen sekä tarinallisuuden, historian ja yhteisöllisyyden kytkeminen nykyhetken ja tulevaisuuden visioihin ja toiminnallisuuteen.

Klikkaa artikkeliin


Nostavatko nopeat tietoliikenneyhteydet kuntien työllisyysastetta?

Olli Lehtonen
FT, Erikoistutkija, Luonnonvarakeskus
Tutkijatohtori, Itä-Suomen yliopisto

Mikko Pyykönen
YKM, Projektitutkija
Itä-Suomen yliopisto

Ilkka Luoto
FT, Yliopistonlehtori
Vaasan yliopisto

Tutkimusnäyttö laajakaistan merkityksestä kuntien kehitykseen on hajanaista eikä tulosten perusteella ole yksimielisyyttä siitä, miten laajakaistan saatavuus on yhteydessä työllisyysasteen kehitykseen kunnissa. Tämä tutkimus luo katsauksen, miten kiinteän laajakaistan saatavuuden muutos on yhdistynyt Suomessa kuntien työllisyysasteeseen ja sen kehitykseen. Menetelmällisesti tutkimus pohjautuu monipuoliseen tilastolliseen mallintamiseen. Tulokset osoittavat, että kiinteän laajakaistan hyvä saatavuus yhdistyy kunnissa korkeaan työllisyysasteeseen ja sen myönteiseen kehitykseen vuosina 2004–2016. Kuntaluokkien vertailussa nopean kiinteän tietoliikenneyhteyden puute kaventaa erityisesti maaseutukuntien taloudellista aktiivisuutta ja vähentää niiden taloudellisia mahdollisuuksia. 

Klikkaa katsaukseen


Maaseutu ja moderni mieli

Antti Puupponen

Laura Kolbe: Koti, katu, kortteli. Kaupunki ja moderni mieli (Kirjapaja, 2018)

Helsingin yliopiston Euroopan historian professori Laura Kolbe on kirjoittanut teoksen, jossa hän kertoo olevansa kaupungin sielua etsimässä. Äkkiseltään voisi ihmetellä, miksi tällaista teosta arvioidaan maaseutututkimuksen lehdessä. Onko kirjalla jotain annettavaa maaseutututkimukselle? Vastausta ei tarvitse kuitenkaan kauan etsiä, sillä jo takakansiteksti kertoo suomalaisen kaupunkilaisuuden kasvaneen sekä maaseudun mullasta että eurooppalaisista vaikutteista. Kirjan sivuilla Kolbe tarkentaa haluavansa vastata muun muassa kysymykseen: Miksi suhteemme maaseudun ja kaupungin muodostamaan kehikkoon on niin tunteikas? Tässä kirja-arvioissa tarkastelenkin erityisesti teoksen maaseutuun liittyvää kontekstia. Mikäli Kolbe löytää kaupungin sielun, voidaanko ehkä löytää myös jonkinlainen sielunkumppanuus maaseudun kanssa?

Teos alkaa suomalaisen aluepoliittisen keskustelun kuvauksella. Kolben mukaan julkisessa keskustelussa on saanut tilaa ”möyryämällä aluepolitiikasta ja rakenteista tai kaupunkien kasvun vääjäämättömyydestä.” Tällainen keskustelu on viime vuosilta helppo tunnistaa. Kolbe kaipaisi kuitenkin enemmän keskusteluja, jotka keskittyisivät maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelun sijaan löytämään niiden välisiä kulttuurisesti yhdistäviä tekijöitä. Suomalaisissa ihmisissä elää kuitenkin samanaikaisesti molempien identiteettien aineksia. Tämä näkyy myös Kolben pohdinnoissa kaupunkimaisemasta. Hän toteaa osuvasti (s. 33): ”Tyypillinen suomalainen kaupunkimaisema sijaitsee metsän ja kaupungin kohtaamispisteessä, esikaupungissa ja lähiössä.” Suomalainen kaupunkilaisuus lienee siis etupäässä eräänlaista ”maalaiskaupunkilaisuutta”. Rajanveto urbaanin ja maaseutumaisen elämäntavan välillä on häilyvää.

Kirjallisuus ja taide tuovat omalla tavallaan esiin maaseutua ja kaupunkia muokaten samalla yleistä mielikuvaa. Kolbe huomauttaa, että sotien jälkeisen ajan bestseller-kirjoiksi muodostuivat teokset, jotka kertoivat joko sotakokemuksista (esim. Väinö Linna) tai maaseudun suuresta tarinasta ja muutoksesta (esim. Kalle Päätalo). Ehkä omaperäisimmän vertauksen Kolbe tekee kuitenkin Uuno Turhapurosta. Kolbe pitää Turhapuroa eräänlaisena aikansa (1970–1990-lukujen) kansallissankarina, joka pystyi kantamaan samanaikaisesti montaa identiteettiä ja toimimaan aikakauden rakennemuutoksen kuvaajana. Uusi sukupolvi tarvitsee kuitenkin uudet sankarit. Varsinaista uutta sankarin roolia teos ei tarjoa suoraan kenellekään. Tilaa tällaisille hahmoille kuitenkin olisi, koska maaseudulla säilynee yhä paikkansa populaarikulttuurissa. Tämä johtuu siitä, että yleisön mentaaliset rakenteet muuttuvat kuitenkin hitaammin kuin itse yhteiskunta (ks. Lehto 1996, 33).

Kaupungin ja maaseudun asumismuodot ovat omalla tavallaan kiinnostavia lähihistorian valossa. Muutos tulee esiin vertauksella Kolben omasta elämästä: ”Vain kolme sukupolvea sitten äitini suvussa oli tilallisia ja torppareita. Sitten siirryttiin kaupunkeihin, kasarmeihin ja omakotitaloihin. Nuorimmat meistä asuvat nyt kerros- ja rivitaloissa. Kukaan ei asu samassa osoitteessa kuin vanhempansa, isovanhemmista puhumattakaan. Yhdistävä nimittäjämme on kesäpaikka.” (S. 85) Kesäpaikka heijastelee Kolben mukaan juurevuutta, jota hän pitää edelleen keskeisenä maaseudun merkityksenä. Tosin itse arvelisin tässä tapahtuneen muutosta. Yleisesti tiedetään, että kiinnostus maaseudun kesäpaikkoihin on suurinta eläkeikäisten tai eläkeikää lähestyvien keskuudessa (Kietäväinen, Tuulentie & Rinne 2014, 21). Samalla viime vuosina on esitetty huolestuneitakin puheenvuoroja siitä, mitä tapahtuu, kun suurten ikäluokkien suosimat maaseudun kesäasunnot eivät mahdollisesti enää nuorempia ikäpolvia kiinnosta. Toistaiseksi Suomi on tässä mielessä kuitenkin omaleimainen verrattuna moniin muihin Euroopan maihin (ks. Czarnecki & Sireni 2018), ja voihan olla, että kesäasuminen ja monipaikkaisuus säilyttävät muotonsa ainakin jossain muodossa.

Teoksessa pohditaan nimensä mukaisesti paljon kaupungin rakentumista kodin, kadun ja korttelin kautta kokonaisuudeksi. Samalla kaupungeissa vaihtelevat yksityinen ja julkinen tila. Kaupunki on mahdollistanut entistä yksilöllisemmän elämäntavan, mutta samanaikaisesti kaupunkitilat ovat vahvasti kollektiivisia, ja niistä on löydettävissä eräänlaisia kollektiivisen muistin paikkoja. Tässä kaupunkitilat epäilemättä poikkeavat perinteisistä maaseudun tiloista ja paikoista. Eroavaisuus ei välttämättä ole kuitenkaan kovin suuri, ainakaan kodin osalta. Kaupunkikodissa on läpi historian ollut loppujen lopuksi paljon samaa kuin maaseudun kodissakin. Lisäksi Kolben mukaan pysyvyyttä haetaan edelleen juuri kodista, vaikka samanaikaisesti liikkuvuutta tapahtuu niin maantieteellisesti kuin sosiaalisestikin. Koti on siis pohjimmiltaan eräänlainen tunnetila, jossa Kolbe näkee samalla yhä enemmän vahvaa eurooppalaista perusvirettä.

Erilaisten kaupunkien ja paikkojen lisäksi Kolbe nostaa runsaasti esiin kiinnostavien tutkijoiden ja ajattelijoiden näkemyksiä. Yksi heistä on filosofi Hannah Arendt, jota Kolbe pitää eräänlaisena esikuvanaan. Arendtin mukaan etiikka pohjautuu loppujen lopuksi aktiiviseen toimintaan. Tällöin ihmisen käytös on hyvää edistäessään yhteisön hyvää. Tunnetussa teoksessaan Vita Activa – Ihmisenä olemisen ehdot (2017) Arendt toteaa, ”ettei mikään aktiviteetti voi kehittyä erinomaiseksi, ellei maailma tarjoa soveliasta paikkaa sen harjoittamiseen. Koulutus, nerokkuus tai lahjakkuus eivät voi korvata julkisen alueen peruselementtejä, jotka tekevät siitä soveliaan paikan ihmisen hyveelle.” 

Hyveiden merkitys sopinee ohjenuoraksi myös tämän päivän kaupunkisuunnittelijoille, aluekehittäjille ja poliittisille päättäjille. Yhteisön hyvän toivoisi asetettavan päämääräksi tilanteissa, joissa poliitikot näyttävät yhä useammin ennemmin riitelevän kuin kykenevän tekemään päätöksiä. Lisäksi tässäkään suhteessa maaseutu ei poikkea kaupungista. Molemmissa tarvitaan sellaisia julkisia alueita, jotka antavat mahdollisuuden ihmisten hyveille samalla, kun ne toimivat kohtaamispaikkoina ja Kolben sanoin eräänlaisina ”julkisina näyttämöinä”.

Helsingin omaleimaisuus pääkaupunkina tulee teoksessa esiin, ja Kolbe pitääkin yleisesti pääkaupunkeja 2000-luvulla entistä enemmän ikään kuin omina ”valtioinaan”. Tämä on selkeä globaali megatrendi. Pienenä kansakuntana Suomella ei ole kuitenkaan muuten varaa korostaa maaseudun ja kaupunkien erilaisuutta, eikä pieneen maahan mahdu montaa suurkaupunkia. Teoksen alkupuolella Kolbe esittää väitteen: ”jos kiellämme kaupungin ja maaseudun välisen erityissuhteen Suomessa, kiellämme itsemme ja sukumme tarinan.” Tätä väitettä hän mielestäni teoksessaan onnistuneesti puolustaa liittäen siihen samalla monia eri kerrostumia. Tuota tarinaa nykyisten ja tulevien sukupolvien kannattaa jatkaa uusilla juonenkäänteillä vaikkapa sitten niin, että siihen kytketään enemmän juuri hyveajattelua. Tarvitsemme varmastikin klassisia hyveitä, viisautta, rohkeutta, oikeamielisyyttä ja kohtuutta, jotta pystymme vastaamaan 2020-luvun kiireellisimpiin ongelmiin, kuten esimerkiksi ilmastonmuutokseen, erilaisiin turvallisuusuhkiin, väestön vanhenemiseen ja työelämän muutoksiin. Näille ongelmille on tyypillistä, että alueiden – maaseudun ja kaupungin – väliset rajat ovat niille yhdentekeviä. Ratkaisut sen sijaan vaativat kaikkia mukaan. Koti, katu ja kortteli teoksen perusviesti maaseutututkimuksen kannalta piilee juuri siinä, että se muistuttaa tällaisen ajattelutavan merkityksestä.

Kokonaisuutena Kolben teos on mielenkiintoista luettavaa ja paikoin tyyliltään elämäkerrallista. Teoksessa on 240 sivua tekstiä, mutta se sisältää sivujaan paljon enemmän tietoa. Kolben asiantuntemus ja lukeneisuus tulevat vahvasti esiin. Kolbe sukkuloi monien paikkojen välillä. Esimerkkejä haetaan niin Berliinistä, Sysmästä, Roomasta kuin Turustakin, vain muutamia mainitakseni. Siirtymät ovat paikoin turhan nopeita, ja tämä tekee teoksesta välillä hieman vaikeasti seurattavan. Kaupungin sielun Kolbe epäilemättä tavoittaa, ja osin myös maaseudun. Jälkimmäinen tosin ei ollut teoksen tavoitteenakaan, sillä lukukokemus vahvistaa etukäteisolettamuksen, että Kolbe tutkii kuitenkin ennen kaikkea kaupunkilaisuutta. Niinpä tilaa jää edelleen uusille teoksille, joissa voitaisiin kartoittaa nykymaaseudun sielunmaisemaa ja mahdollisesti kaupunkimaisen elämäntavan ja eurooppalaisten vaikutteiden rantautumista vaikkapa Pohjoisen Keski-Suomen, Kainuun tai Lapin elämänmenoon.

Lähteet:

Arendt, Hannah 2017. Vita Activa – Ihmisenä olemisen ehdot. Vastapaino, Tampere.

Czarnecki, Adam & Maarit Sireni 2018. Vapaa-ajan asumisen taloudellinen merkitys maaseutukuntien pysyville asukkaille. Maaseudun Uusi Aika 26 (1): 5–18.

Kietäväinen, Asta, Seija Tuulentie & Janne Rinne 2014. Muutto vapaa-ajan asunnolle – Unelman täyttymys vai taistelu byrokratiaa vastaan? Maaseudun Uusi Aika 22 (2), 20–33.

Kolbe, Laura 2018. Koti, katu, kortteli. Kaupunki ja moderni mieli. Kirjapaja, Helsinki.

Lehto, Satu 1996. Agraariunelma ja tyhjenevä maaseutu elokuvassa. Maaseudun Uusi Aika 4 (2): 33–39.

Maaseutupolitiikan 30-vuotista taivalta juhlittiin Säätytalolla

Mari Kattilakoski ja Maarit Sireni

Kansallisen maaseutupolitiikan 30-vuotista taivalta juhlittiin Säätytalolla 29.11.2018. Juhlaseminaarin yhteydessä julkistettiin juhlavuoden kunniaksi koottu antologia, joka julkaistiin Maaseudun uusi aika -lehden teemanumerona (2–3/ 2018). Tilaisuuden juonsi maaseutupolitiikan neuvoston pääsihteeri Christell Åström.

Maaseutupolitiikan neuvoston puheenjohtaja, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä avasi juhlaseminaarin korostamalla maaseudun merkitystä koko Suomelle ja sen monipaikkaiselle väestölle. Maallamme ei ole varaa olla hyödyntämättä maaseutua ja sen mahdollisuuksia. Hyvän maaseutupolitiikan tekeminen vaatii Lepän mukaan sitoutumista ja maaseudun monimuotoisuuden tunnistamista.

Emeritusprofessori Hannu Katajamäki, jonka puheenvuoro on julkaistu myös maaseutupolitiikan antologiassa, muisteli suomalaisen maaseutupolitiikan vaiheita ja voimahahmoa Eero Uusitaloa, jonka aktiivisen vaikuttamisen tuloksena maa- ja metsätalousministeriön kautta perustettiin eri yliopistoihin maaseutuprofessuurit. Katajamäki nosti esiin myös huolen maaseutupolitiikan tiedollisen pohjan murenemisesta tilanteessa, jossa maaseutututkimuksen resursseja on leikattu ja yhteiskuntatieteellistä maaseutuopetusta karsittu.

Työ- ja elinkeinoministeriön aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä, joka toimi pitkään maaseutupolitiikan naisteemaryhmän puheenjohtajana, muisteli ryhmänsä toimintaa, jolle oli 1980-luvulla erityinen tilaus: naiset muuttivat pois maaseudulta. Kommenttipuheenvuorossaan Juuan kunnanjohtaja Markus Hirvonen nosti niin ikään esiin korkeasti koulutettujen naisten heikot uramahdollisuudet ja naiskadon maaseutualueiden isoina haasteina.

Antologian yhdessä Mari Kattilakosken kanssa toimittanut Maarit Sireni tarkasteli puheenvuorossaan maaseutututkimuksen ja maaseutupolitiikan välistä vuorovaikutusta Maaseudun uusi aika -lehdessä julkaistujen artikkeleiden ja puheenvuorojen pohjalta. Lehti perustettiin 25 vuotta sitten maaseutututkimuksen ja maaseutupolitiikan yhteiseksi keskustelukanavaksi, joten vuorovaikutukselle on olemassa hyvät puitteet. Viime vuosina lehdestä on kuitenkin tullut entistä selvemmin vain tutkijoiden julkaisufoorumi.

Antologian kirjoittajakaartiin lukeutuneet Torsti Hyyryläinen, Ilkka Luoto ja Jukka Teräs avasivat puheenvuoroissaan antologiassa käsittelemiään teemoja. Torsti Hyyryläinen kuvasi suomalaisen maaseutukeskustelun monimuotoistumista, joka tarkoittaa samalla sitä, että vastakkain asetteleva retoriikka on väistynyt tai väistymässä. Maaseutu kiinnittyy muun muassa ilmastonmuutoksesta ja kestävästä kehityksestä käytävään keskusteluun. Ilkka Luoto pohti esityksessään maaseutumaisuuden ja kaupunkimaisuuden välistä riippuvuussuhdetta ja kuinka nämä tarvitsevat olemassa oloonsa toisiaan. Hyyryläisen ja Luodon puheenvuoroja kommentoinut yrittäjä ja kolumnisti Reetta Räty nosti esiin, etteivät yksilöt välttämättä tunnista maaseudun ja kaupungin välistä jakoa. Ihminen on monipaikkainen ja voi kokea olevansa yhtä aikaa maalainen ja kaupunkilainen.

Maaseudulla asumisen ilo välittyi ylitarkastaja Antonia Husbergin kokoamista lasten videoterveisistä juhlaväelle. Lasten mielestä maaseudulla tärkeitä ovat ystävät, eläimet ja mukava tekeminen.

Jukka Teräs kertoi älykkääseen erikoistumiseen sisältyvistä mahdollisuuksista maaseudulla. Pohjoisen harvaan asutut alueet -verkoston (NSPA) puheenjohtaja Satu Vehreävesa korosti kommentissaan verkostojen merkitystä. Maaseutualueet tarvitsevat tuekseen alueiden välisiä resursseja ja kumppanuuksia.

Seminaarin päätti maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, joka painotti maaseututoimijoiden yhteistä panosta ilmastohaasteen ratkaisemiseksi.

Juhla jatkui iltatilaisuuden merkeissä. Ohjelmassa oli ruokailua ja musiikkia sekä maaseutupolitiikan tienraivaajien ja tulevaisuuden lähettiläiden palkitseminen. Juhlavieraita kosketti Veli-Matti Karppisen kokoama kuva- ja sitaattikavalkadi Eero Uusitalo ja muistoja matkan varrelta.

Maaseudun uudet vaatteet ja aatteet?

Erottautuminen, visuaalisuus ja uudet vaatteet

Antti Puupponen

H.C. Andersenin tunnetussa sadussa vuodelta 1837 kerrotaan keisarista, jolle palkataan räätälit tekemään vaatteita. Räätälit ovat tekevinään vaatteet, mutta tosiasiassa eivät tee mitään. He saavat koko hovin, kansan ja keisarin itsensäkin uskomaan, että vain harvat ja valitut kykenevät näkemään vaatteet, vaikka keisarilla ei ole päällään mitään. Lopulta lapsi ihmettelee vaatteetonta keisaria. Satu on ajaton, ja sitä on käytetty monesti vertauskuvana ihmisten turhamaisuudesta, hyväuskoisuudesta, laumakäyttäytymisestä ja hyväksytyksi tulemisen tarpeesta.

Satu voi tulla mieleen myös monesta tämän päivän maaseudun ja aluekehittämisen ilmiöstä. Otollista maaperää sadun teemalle näyttää olevan esimerkiksi alueiden ja kuntien pyrkimys erottautumiseen. Kysymyshän on pohjimmiltaan kunta- ja aluemarkkinoinnista, joka on viime vuosina saanut uudenlaisiakin ilmenemismuotoja. Alueiden on kyettävä erottautumaan ennen kaikkea siksi, että ne herättäisivät kiinnostusta uusissa asukkaissa ja yrityksissä. Tavoitteena on näin vahvistaa aluetaloutta ja luoda alueelle elinvoimaa. Osa kriittisistä tutkijoista näkee ilmiön sisältävän uusliberalistista talousajattelua ja managerialismia, ja näiden tunkeutumista kaikille yhteiskunnan alueille (mm. Pyykkönen 2014, 50–54). Yhtä kaikki nykyisessä talousjärjestelmässä alueet ja kunnat ovat miltei pakotettuja menemään mukaan tällaisen kilpailuun (esim. Zimmerbauer 2007). Uudet viestintämuodot ja sosiaalinen media edelleen ruokkivat ja vahvistavat erilaisia erottautumispyrkimyksiä.

Kuntien ja alueiden erottautuminen on johtanut toisinaan myös sellaisiin mediailmiöihin, jotka eivät ole olleet tarkoituksenmukaisia tai tavoiteltuja. Esimerkiksi iltapäivälehdet ja muut mediat uutisoivat mielellään kunnista, jotka strategiatyössään käyttävät kalliita konsultteja, mutta saavat vastineeksi vain muutaman sanan mittaisen sloganin (esim. Aamulehti 2017). Viime vuonna Haminan kaupunki puolestaan oli paljon esillä kaupungin hankkiman suurlipputangon vuoksi. Lipputanko on peräti satametrinen, ja siihen piti nostaa koripallokentän kokoinen, maailman suurin, Suomen lippu. Lipputangon lujuuslaskelmista ei ollut kuitenkaan varmuutta, ja vaikka lipputanko saatiin paikalleen, siihen ei saanut nostaa lippua. (YLE 2018.) Ähtäri taas on jo kauan ollut tunnettu eläinpuistostaan. Kunnan matkailuliiketoiminta osoitti kuitenkin hiipumisen merkkejä, ja uudeksi vetonaulaksi hankittiin pandat. Hankinta tuotti Ähtärille medianäkyvyyttä, mutta oli samalla kallis ja eläinpuisto joutui sen seurauksena talousvaikeuksiin (Kauppalehti 2018).

Median lisäksi tarvitaan kuitenkin entistä enemmän kriittistä maaseutututkimusta, jonka avulla voidaan analysoida perusteellisesti tällaistenkin ilmiöiden juurisyitä sekä esittää esimerkiksi uudenlaisia vaihtoehtoja alueiden erottautumistyölle ja paljon puhutulle brändäykselle.

Kaikille näille tapauksille on löytynyt jälkikäteen naureskelijoita. Hankinnoista vastaavat päättäjät ja kunnat toimeksiantajina on helppo nähdä sadun keisareina. Konsultit ovat puolestaan räätäleitä. Media on toiminut lapsen roolissa paljastamalla vaatteiden puuttumisen. Median lisäksi tarvitaan kuitenkin entistä enemmän kriittistä maaseutututkimusta, jonka avulla voidaan analysoida perusteellisesti tällaistenkin ilmiöiden juurisyitä sekä esittää esimerkiksi uudenlaisia vaihtoehtoja alueiden erottautumistyölle ja paljon puhutulle brändäykselle. Lipputangolle, pandoille ja muille vastaaville hankinnoille on varmasti ollut aidot perusteet, joissa ei sinänsä ole mitään naurun aihetta. Tässä mielessä yleinen panostus maaseutututkimukseen maksaa kyllä yhteiskunnalle itsensä takaisin, varsinkin verrattuna kalliiseen konsulttityöhön.

Maaseudun Uusi Aika -lehdessä osallistutaan tähän keskusteluun. Tässä numerossa on mukana tutkimusartikkeli Maaseutu yritysimagossa – Visuaalisuudesta uutta potkua maaseudulle. Siinä artikkelin kirjoittajat, Niklas Lundström, Tuomas Honkaniemi ja Olli-Pekka Viinamäki tarkastelevat lähinnä kuvallisen aineiston kautta, miten maaseudulla sijaitsevien yritysten yritysimago rakentuu ja miten maaseutu näyttäytyy osana imagoa. Tapaustutkimuksen kohteena oleva yritys on Kyrö Distillery, joka on tehnyt nopean ja näkyvän nousun myös kansainvälisille markkinoille. Kyrö Distillery ja muut paikkaorientoituneet yrityksen tekevät samalla tunnetuksi omaa kuntaansa ja aluettaan.

Aluekehitystyössä ja kuntamarkkinoinnissa opitaan luultavasti tulevaisuudessa entistä enemmän hyödyntämään yrityksiä juuri tästä näkökulmasta. Kirjoittajat toteavatkin artikkelissaan: ”Digitalisaation kiihtyessä ja sosiaalisen median käytön lisääntyessä visuaalisten virikkeiden merkitys korostuu. Lyhyet tekstit ja tarinat sekä runsas kuvamateriaalin käyttö nousevat imagonrakentamisen keskiöön.” Kyse on kuitenkin siitä, että kaiken markkinointityön, tarinallisuuden ja visuaalisuuden täytyy rakentua aidolle pohjalle. Alueilla on oma historiansa, tarinansa ja omat ainutlaatuiset paikkansa, jotka ovat jo sinänsä kiinnostavia, ja niillä on oma itseisarvonsa, ainakin alueen asukkaille. Vaikka nykyaika nopeatempoisuudellaan mahdollistaa tilanteita, joissa vaatteet puuttuvat, niin samalla on kuitenkin syytä huomioida, että taustalla olevat aatteet ja traditiot saattavat ulottua hyvinkin kauaksi. Tämä tulee esiin myös Lundströmin ym. artikkelista.

Haminan kaupunki kertoi maaliskuussa julkaistussa tiedotteessaan, että suurlippu on lopulta luvallista nostaa salkoon (Haminan kaupunki 2019). Ähtärin pandatkin saivat aikaan eläinpuiston kävijäennätyksen viime vuonna (Kauppalehti 2019). Kaikella julkisuusmyllyllä on varmasti ollut myös hyvät puolensa: Haminan lippumaailma on valtakunnallisesti paljon tunnetumpi kuin se olisi ollut ilman vellonutta kohua. Samoin Ähtärin pandat, Lumi ja Pyry, tunnetaan yleisesti jopa nimiltä, paljolti toistuvan uutisoinnin ansiosta. Ehkä kaikkea ei voi suunnitella. Ja ehkä ”vaatteet” lopulta löytyvät, vaikka sitten pitemmän kaavan kautta. Tällaisia sattumuksia, ei-aiottuja seurauksia ja julkisuuden merkitystä maaseutututkijoiden kannattaisi myös penkoa entistä enemmän.

Digitalisaatiosta, vuorovaikutuksesta ja lehden muusta sisällöstä

Digitalisaatiolla, sosiaalisella medialla ja visuaalisuudella on siis epäilemättä entistä suurempi merkitys kuntien ja alueiden markkinoinnin kannalta. Digitalisaatiolla on maaseudulle kuitenkin paljon muutakin merkitystä. Olli Lehtonen, Mikko Pyykönen ja Ilkka Luoto pohtivat katsauksessaan otsikkonsa mukaisesti: ”Nostavatko nopeat tietoliikenneyhteydet kuntien työllisyysastetta?” Aiheesta ei ole yksiselitteistä tutkimusnäyttöä, mutta lienee selvää, että tietoliikenneyhteyksien infrastruktuurillinen arvo kunnan elinvoiman määrittäjänä tulevaisuudessa edelleen kasvaa, kuten kirjoittajat toteavat. Digitaalisten palvelujen kysyntä on oletettavasti entistä suurempaa myös maaseudulla.

Laura Kolbelta ilmestyi viime vuonna teos Koti, katu, kortteli – Kaupunki ja moderni mieli. Koska kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus ja niiden ajoittainen vastakkainasettelu kiinnostavat toistuvasti maaseutututkijoita, päätin kirjoittaa teoksesta arvion, joka on mukana tässä lehdessä. Arviossa pääpaino on nimenomaan siinä, miten Kolbe käsittelee teoksessaan maaseutua.

Edellisen vuoden viimeinen lehti oli erikoisnumero, joka julkaistiin Suomen maaseutupolitiikan 30-vuotisen historian kunniaksi. Juhlavuoden kunniaksi järjestettiin myös juhlaseminaari. Edellisen numeron vierailevat päätoimittajat Mari Kattilakoski ja Maarit Sireni ovat kirjoittaneet tähän numeroon kiinnostavan jutun, jossa he kertovat juhlaseminaarin sisällöstä. Samoin he ovat haastatelleet Maaseutupolitiikan neuvoston pääsihteeri Christell Åströmiä. Erikoisnumerossa Sireni ja Kattilakoski (2018, 3–4) peräänkuuluttivat vuorovaikutuksen syventämistä maaseutututkimuksen ja politiikan välille. Myös Åhström näkee tämän lehden haastattelussa saman tarpeen todeten: ”Maaseutupolitiikassa tarvitaan sovellettavaa tietoa, joten esimerkiksi elämäntapojen vaikutuksista ilmastonmuutokseen ja kestävään kehitykseen olisi kiinnostavaa tietää enemmän.”

Suomalaisella maaseutututkimuksella ja -politiikalla on joitakin vakiintuneita instituutioita ja perinteitä. Maaseutupolitiikan neuvosto on yksi tällainen, samoin Maaseudun Uusi Aika -yhdistys ja yhdistyksen sisällä tietysti tämä lehti. Vuosittainen maaseutututkijatapaaminen on myös pitkäaikainen perinne. Lisäksi yhdistyksen toiminnassa on vakiintunut vuosittaisen pro gradu-palkinnon jakaminen. Viime vuonna palkinnon saajaksi valittiin Tampereen yliopiston ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opiskelija Maiju Rekola pro gradu-tutkielmallaan “Kokemuksellinen tieto valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnissa“. Päivi Töyli ja Olli Lehtonen kertovat tässä lehdessä lyhyesti Rekolan tutkielman ansioista.

Uusia aatteita myös toimituksessa?

Olen aloittanut lehden päätoimittajana vuosi sitten seuraten tehtävässä Aapo Jumppasta. Vaikka toimitus on vaihtunut, luulen että aatteet ovat kuitenkin edelleen melko samanlaiset. Lehti jatkaa samalla linjalla pyrkien edistämään korkeatasoista maaseutututkimusta ja julkaisee myös muita maaseutuaiheisia puheenvuoroja. Toivottavasti pystymme vastaamaan vuorovaikutuksen ja sovelletun tiedon vaateeseen.

Viime vuoden erikoisnumeron vuoksi tämä käsillä oleva lehti on varsinaisesti vasta ensimmäinen toimittamani numero. Olen kuitenkin jo vuoden ajan päässyt tekemään taustatyötä ja seuraamaan itselleni uudesta näkökulmasta maaseudun kehittämisestä, maaseutupolitiikasta ja maaseutututkimuksesta käytävää keskustelua. Vaikka maaseutututkimuksen tilasta on esitetty huolestuneita puheenvuoroja (esim. Leinamo & Halonen 2013), on kuitenkin ollut ilo huomata, kuinka paljon erilaista ja mielenkiintoista tutkimusta Suomessa tehdään. Huoli kohdistuu tietysti edelleen rahoitukseen ja muuhun tutkimusresurssien riittävyyteen. Maaseutututkimusta kuitenkin tarvitaan, sillä parhaimmillaan se kykenee löytämään monista tilanteista juuri sellaisia ilmiöitä, joissa keisarilla ei ole vaatteita. Tutkimuksesta ja sen merkityksestä viestiminen on tällöin entistä suuremmassa asemassa, jotta resurssien merkitys ymmärretään myös laajemmin.

Kohti seuraavaa numeroa ja tutkijatapaamista

Viime vuoden maaseutupolitiikan 30-vuotisjuhlia seuraa tänä vuonna Maaseudun Uusi Aika-yhdistyksen 20-vuotisen taipaleen juhlavuosi. Tällaisissa taitekohdissa on erityisesti syytä katsella maaseutututkimuksen tilaa ja peilata sitä niin historiaan kuin tulevaisuuteen. Tästä saamme varmastikin lukea seuraavissa numeroissa. Juhlavuosi lienee esillä myös tutkijatapaamisessa 22.–23.8.2019, josta on ilmoitus tämän lehden lopussa. Teemana on tällä kertaa Kohteena maaseutu. Tutkijatapaaminen järjestetään muuten Ähtärissä, joten osallistujilla on hyvä mahdollisuus nähdä myös pandat.

Lähteet

Aamulehti 2017. Lempäälä tilasi konsultilta surullisenkuuluisat iskusanat – Nyt kunta pönkittää imagoaan uudella tutkimuksella, 16.5.2017

Haminan kaupunki 2019. Maailman suurin lippu voidaan turvallisesti nostaa satametriseen salkoon. Tiedote 12.3.2019.

Kauppalehti 2018. Pandapolitiikasta jättilasku: Lumista ja Pyrystä 800 000 euron tappiot, 11.5.2018.

Kauppalehti 2019. Pandat toivat kävijäennätyksen Ähtäriin – kävijämäärässä viime vuonna 100 000:n lisäys, 9.1.2019.

Leinamo, Kari & Maija Halonen 2013. Maaseutututkimuksen uusi tilanne. Maaseudun Uusi Aika 21 (1), 51–56.

Pyykkönen, Miikka 2014. Ylistetty yrittäjyys. SoPhi, Jyväskylä.

Sireni, Maarit & Mari Kattilakoski 2018. Maaseutututkimuksen ja maaseutupolitiikan vuorovaikutus. Maaseudun Uusi Aika 26 (2–3), 3–5.

YLE 2018. Valtavan Suomen lipun piti nousta tänään 100 metrin korkeuteen – lippu pysyy maassa, mutta Haminassa juhlitaan silti: ”Liput liehuu ja fanfaarit soi”.

Zimmerbauer, Kaj 2007. Imago ja kuntarakenteen muutos. Seinäjoen ja Peräseinäjoen kuntaliitoksen vaikutus alueellisen imagon kehittämiseen. Alue ja Ympäristö 36 (2), 31–42.


Artikkelikuva: (c) Ähtärin kaupunki

Maaseutupolitiikan neuvoston pääsihteeri Christell Åström

Mari Kattilakoski ja Maarit Sireni

Tutkimustuloksista kaivataan tiiviitä yhteenvetoja ja politiikkasuosituksia, joita voidaan viedä poliittisille päättäjille eteenpäin.


Mitä maaseutupolitiikan neuvoston pääsihteerin työnkuvaan kuuluu?
Christell Åström, maaseutupolitiikan neuvoston pääsihteeri.
Christell Åström, maaseutupolitiikan neuvoston pääsihteeri.

Työni on monipuolista. Päätehtävänäni on valmistella, toteuttaa ja kehittää kansallista maaseutupolitiikkaa. Valtioneuvosto on asettanut maaseutupolitiikalle kymmenen tehtävää, joiden toteuttaminen on vastuullamme. Toimin valmistelijana maaseutupolitiikan neuvostossa, lisäksi olen sihteeristön puheenjohtaja ja johdan maaseutupolitiikan verkostoja. Teen kansainvälistä yhteistyötä, olen esimerkiksi OECD:n Rural Policy Working Groupin jäsen sekä mukana pohjoismaisessa yhteistyössä. Minulla on maaseutupolitiikan lisäksi myös muita tehtäviä maa- ja metsätalousministeriössä. Kytkös maaseudun kehittämiseen on luonteva. Koen työni tärkeäksi ja teen sitä suurella sydämellä. Pidän siitä, että saan tavata paljon idearikkaita ja innostuneita ihmisiä. Pidän myös työni poliittisuudesta. Näin vaalien alla olemme käyneet tapaamassa eduskuntaryhmiä, joiden kanssa keskustelemme ajankohtaisista, molemmille osapuolille tärkeistä teemoista.

Miten näet maaseutututkimuksen ja maaseutupolitiikan välisen suhteen nykyisin?

Maaseutututkimuksella ja maaseutupolitiikalla on yhteinen historiallinen tausta, joten yhteistyölle on olemassa hyvät edellytykset. Yksi maaseutupolitiikan neuvoston apulaispääsihteereistä edustaa tutkimusta. Myös sihteeristössä ja verkostoissa on tutkimuksen edustajia. Vuorovaikutus on mielestäni hyvin tiivistä ja monipuolista. Pidän tärkeänä sitä, että maaseutupolitiikalle löytyy perusta tutkimuksesta. Maaseutututkimuksen resurssit ovat tosin vähentyneet, eikä tutkimushankkeita pystytä rahoittamaan yhtä paljon kuin aiemmin.

Mikä on maaseutututkimuksen merkitys omassa työssäsi?

Hyödynnän tutkimusta työssäni lähes päivittäin. Tutkimus luo pohjan, johon argumentit voidaan perustaa. Tutkimuksista laadittavat politiikkasuositukset ovat mielestäni erittäin hyödyllisiä. Niiden avulla on helppo päästä käsiksi tutkimuksen keskeisiin tuloksiin.

Mitkä tutkimusteemat ovat mielestäsi tällä hetkellä ajankohtaisimpia?

Monet teemat ovat juuri nyt ajankohtaisia. Paikkaperustaisuus on eräs tällainen, sillä politiikkatoimien kohdentamiseksi tarvitaan enemmän paikkatietopohjaista tietoa. Tällä hetkellä ei ole juurikaan saatavilla sellaista tutkimusta, joka olisi alueperustaista. Muita tärkeitä tutkimusteemoja ovat maaseudun ja kaupungin keskinäisen vuorovaikutuksen avaaminen eri näkökulmista, digitalisaatio sekä tulevaisuusskenaariot. Myös naistutkimus ja naisyrittäjyyden tutkimus olisivat mielestäni tärkeitä teemoja, samoin ilmastonmuutoksen haasteisiin sekä kirkonkylien ja paikalliskeskusten kehittymiseen liittyvät kysymykset. Maaseutupolitiikassa tarvitaan sovellettavaa tietoa, joten esimerkiksi elämäntapojen vaikutuksista ilmastonmuutokseen ja kestävään kehitykseen olisi kiinnostavaa tietää enemmän.

Mitä pidät suurimpana haasteena maaseudun kehittämistyössä juuri nyt?

Kyllä se on yhteistyön ja kumppanuuksien kehittäminen sekä uudet ratkaisut. Pitäisi päästä tiiviimpään sektoreiden väliseen yhteistyöhön. Toiminta on edelleen siiloutunutta, vaikka muutosta parempaan onkin tapahtunut. Järjestelmämme on jäykkä, joten tarvitaan joustoa ja uusia rohkeita kokeiluja. Syrjäseutulisä on esimerkki tällaisesta. Ja Leader luo innovatiivisuutta paikallisesti, mutta vastaavaa tarvittaisiin myös alueellisesti ja kansallisesti. Meillä on esimerkkejä monista hyvistä projekteista, mutta projektien haasteena on toiminnan jatkuvuus.

Millainen on oma maaseutusuhteesi?

Olen kotoisin maatilalta Etelä-Sipoosta, jossa asun edelleen. Meillä on hyvin aktiivinen ja vireä kylä. Työmatkaa Helsinkiin on 35 kilometriä. Lapsuudessa minulla oli lampaita, ankkoja ja muita eläimiä, nykyään on koiria ja hevosia, joiden kanssa liikun paljon luonnossa. Olen valmistunut Helsingin yliopistosta pääaineenani ympäristönsuojelu ja luonto on ollut minulle aina hyvin tärkeä. Nuorempana olin aktiivinen ympäristönsuojelija ja toimin erilaisissa järjestöissä. Oma peltomaisema ja luonnossa oleskelu ovat henkinen voimavarani. Liikun jonkin verran töiden puitteissa myös eri puolilla maata. Yhteys ja omakohtaiset kokemukset alueisiin ovat tärkeitä. Tosin ajan puutteen vuoksi monia asioita tulee nykyisin hoidettua Skypen välityksellä.

Millaisella maaseudulla viihdyt?

Eräs suosikkini on Lappi, mutta pidän kyllä myös Järvi-Suomen maisemista. Harrastan kesäisin kotimaanmatkailua. Pidän kovasti ite-taiteesta ja taiteilijoiden töistä, joita olen nähnyt monella paikkakunnalla. Teokset ovat yllättäviä, kekseliäitä ja hauskoja.

Mitkä ovat terveisesi Maaseudun uusi aika -lehden lukijoille?

Maaseutu on mahdollisuus koko Suomelle. Maaseutututkijat ja -kehittäjät tekevät tärkeää työtä. Suomessa maaseutututkimuksen ja maaseutupolitiikan suhde on hyvällä pohjalla. Sekä perustutkimusta että soveltavaa tutkimusta tarvitaan. Tutkimustuloksista kaivataan tiiviitä yhteenvetoja ja politiikkasuosituksia, joita voidaan viedä poliittisille päättäjille eteenpäin.