Haastattelussa yhdistyksen perustajajäsen Tuija Mononen

Pasi Saukkonen

Se tapahtui elokuun 20. päivä vuonna 1999. Luonnonkauniissa maisemassa Ilomantsin Mekrijärven tutkimusasemalla. Vuotuisen maaseutututkijoiden tapaamisen yhteydessä. Nimittäin lähtölaukaus maineikkaalle maaseutuasioiden äänitorvelle ja tutkimuksen ilosanomaa levittävälle yhdistykselle – muuten ainoalle Pohjoismaissa! Synnytysponnistus suoritettiin 40 perustajajäsenen voimin. Nimeksi vastasyntyneelle annettiin yksimielisesti Maaseudun uusi aika.

Yksi yhdistyksen synnyttäjistä ja pitkän linjan kasvattajista on nykyinen yliopistotutkija Tuija Mononen, joka oli yhdistyksen perustamisvaiheen toimeenpanevan hallituksen jäsen. Uuden yhdistyksen varsinaisena hallituksen jäsenenä Tuija toimi vuodesta 2000 vuoteen 2013, tästä ajasta puolet puheenjohtajan ominaisuudessa. Tuijalla on usean vuoden kokemus myös yhdistyksen sihteerin ja rahastonhoitajan tehtävistä, kuten myös MUA-lehden toimituskunnan työskentelystä. Kysytäänpä konkarilta muutama kiperä kysymys synttärisankarista.

Miksi MUA-yhdistys perustettiin?

Yhdistyksen perustamisen perisyyt ajoittuvat 1990-luvun alkuvuosille. Maaseutututkijat ja -kehittäjät aloittivat säännölliset tapaamiset vuonna 1992. Niistä alkoivat pikkuhiljaa muodostua nykymuotoiset maaseutututkijatapaamiset. Samoihin aikoihin tutkimustuotoksia varten alettiin julkaista Maaseutututkimuksen aikakauskirjaa, jonka oli alun perin tarkoitus ilmestyä kerran vuodessa. Tämä ei pysynyt kuitenkaan vastaamaan artikkelitarjontaan, ja vuosina -94 ja -95 julkaistiinkin jo kaksi numeroa Maaseudun uusi aika -lehteä. Nämä molemmat toimintatavat, eli vuositapaamiset ja julkaisutoiminta, etsivät 1990-luvun loppupuolella uutta, pysyvää ja uskottavaa kotia. Perustettava yhdistys nähtiin tähän toimintaan sopivaksi ratkaisuksi.

Mitä yhdistys on saanut aikaan 20 vuoden aikana?

Ensinnäkin maaseutututkimus ja maaseudun kehittäminen ovat olleet selkeästi enemmän ja paremmin esillä. Myös maaseutututkimusta ja siihen identifioitumista on buustattu eteenpäin. Tässä keinona on ollut esimerkiksi maaseutugradu-kilpailu, jolla on haettu maaseutuaiheisia, itsensä maaseutututkijaksi asemoivien tekijöiden laadukkaita opinnäytteitä. Olen muuten seurannut palkittujen henkilöiden urakehityksiä ja huomannut, että monet heistä ovat väitelleet varsin nopeasti ja ovat nykyään hyvissä viroissa ja tehtävissä.

Se on myös yhdistyksen vaikutusta, että sen aktiivit ovat haluttuja ja kysyttyjä maaseutupolitiikan ja maaseudun kehittämisen kentällä ja verkostoissa. Heidät otetaan vakavasti ja heitä kysytään mukaan eri tehtäviin. Heidän asiantuntijuudelleen on tarvetta, ja sitä kautta näkyy arvostus myös yhdistystä kohtaan. Yhdistyksen arvostus näkyy myös siinä, että alue- ja maaseutupolitiikan niukentuneista resursseista huolimatta yhdistyksen toimintaan on löytynyt hyvin rahoitusta. Ei tukea tulisi, jos sen ajateltaisiin olevan joku pilipaliyhdistys.

Onko yhdistykselle vielä tarvetta tässä ajassa?

Yhdistyksen tarve on oikeastaan korostunut. Resurssit ovat vähentyneet merkittävästi, kun aiemmin oli esimerkiksi useita maaseutuprofessuureja ja monitieteiset Rural Studies -opinnot. Nyt maaseutututkimuksella ja maaseudun kehittäjillä ei ole Eero Uusitalon tyyppistä äänitorvea, joka pitäisi niin isoa ääntä maaseudusta. Tässä yhdistys toimijaverkostoinen voi ottaa ison roolin, ja niin sen pitäisikin tehdä.

Voisi sanoa, että yhdistys on toiminnallaan lunastanut paikkansa ja sille on edelleen selvä tarve ja toimintakenttä olemassa, niin lehdelle, tutkijatapaamiselle kuin yhdistyksen aktiiveillekin yhteiskunnassa. Tällä hetkellä on muuten suunnitteilla pohjoismaisen maaseutututkimuksen yhdistys, joten tärkeän ja edelleen hyvin ajankohtaisen asian parissa MUA-yhdistys toimii.

Millainen on maaseutu ja MUA-ydistys 20 vuoden päästä eli vuonna 2039?

En näe maaseutua kurjistumisen alueena tai että se olisi jotenkin marginaalissa. Siellä on kuitenkin hirmu paljon ihmisiä, jotka haluavat siellä asua, yrittää ja olla. Palvelujen katoaminen on fakta, mutta ei se kaikkia haittaa. Riippuu vähän, että mitä on valmis tekemään ja miten haluaa elää. Nytkin lomakautena kaikki matkustavat maaseudulle – ehkäpä edes ajattelematta siirtyvänsä maaseutu-nimiselle alueelle.

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toivoisin olevan seuraavan kahdenkymmen vuoden päästä vielä nykyistä näkyvämpi, entistä vahvemman roolin maaseutukysymyksissä ottanut, kansainvälisesti verkottunut yhdistys.

Tulisiko sinulle mieleen joku erityinen muisto synttärisankariin liittyen?

Sankarin alkuvuosilta tulee mieleeni presidentti Halosen vierailu yhdistyksen sääntömääräisessä kevätkokouksessa Mikkelissä. Silloinen hallituksen puheenjohtaja Pirjo Siiskonen sai päähänsä, että nyt kun on tulossa maaseutuproffia niin eiköhän samoin tein pyydetä myös presidentti mukaan. Hän soitti presidentin kansliaan, jossa pyyntöön suostuttiin, koska olivat alueella maakuntavierailulla. Presidentti selkeästi innostui tilaisuuden keskusteluista ja se menikin runsaasti yliajalle. Adjutantit yrittivät epätoivoisesti viestittää, että nyt pitäisi kiiruhtaa eteenpäin. Yhdistyksen puheenjohtaja sai samana vuonna kutsun itsenäisyyspäivän linnanjuhliin.

Olli Lehtonen ja Heli Siirilä

Järjestyksessään 25. maaseutututkijatapaaminen kokoontui teemalla Maaseutu lähellä Pohjois-Savon Leppävirralle 31.8.2017. Maaseutuparlamentin vuoksi poikkeuksellisesti yksipäiväisenä pidetty tapahtuma keräsi 90 osallistujaa keskustelemaan ajankohtaisista maaseutuasioista. Päivän aluksi kuultiin kaksi kutsuvierasluentoa.

Kutsuvierasluennot ruokayrityksistä ja sotesta

Ensimmäisessä luennossa maaseudun ruokayrityksien kuulumisista ja liiketoimintamallien uudistumisesta puhui Luonnonvarakeskuksen tutkija ja asiakaspäällikkö Lotta Heikkilä. Hän kertoi tutkimustuloksiinsa viitaten ruokayritysten kokevan tällä hetkellä taloudellisen tilanteensa tyydyttäväksi, mutta uskovan sen paranevan hieman lähitulevaisuudessa. Toisena teemana Heikkilä nosti esille suoramyynnin kasvavan houkuttelevuuden. Suoramyynti parantaa ruokayritysten kannattavuutta, ja yrittäjät uskovat panostavansa siihen tulevaisuudessa yhä enemmän. Tutkimustuloksissa yrittäjien usko ja innostus verkkokauppaan sen sijaan on hiipunut. Tämä selittyy verkkokaupan hyödyntämiseen liittyviin teknologisiin haasteisiin.

Luennon toisessa osassa Heikkilä nosti esille globaalit ruoantuotannon trendit. Teknologisen kehityksen myötä ruoantuotanto tulee siirtymään lähitulevaisuudessa uusille alustoille, kuten seinille ja laboratorioihin. Heikkilä esittikin kysymyksiä siitä, miten tämä kehitys tulee näkymään Suomessa ja miten siihen tulisi varautua. Konkreettisesti ruoantuotannon murros voi heijastua esimerkiksi maankäyttöön.

Heikkilä valoi kutsuvierasluennon lopussa uskoa ruokasektorin myönteiseen kehitykseen. Kasvisruokabuumi, kiertotalousajattelu ja kiihtyvä startup-toiminta tarjoavat alalla uusia kasvumahdollisuuksia, joihin täytyy vain aktiivisesti tarttua.

Toisessa kutsuvierasluennossa projektitutkija Niina Rantamäki Jyväskylän yliopiston Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksesta johdatti kuulijat meneillään olevaan sote-uudistukseen sekä maaseudun paikallisiin hyvinvointijärjestelmiin sen osana. Hän muistutti esitelmän aluksi, ettei sote-uudistuksessa ole kysymys yksittäisestä muutoksesta vaan pidempiaikaisesta prosessista, jossa niin tavoitellut päämäärät kuin suunnitellut keinotkin ovat ajan myötä muuttuneet ja muokkautuneet.

Rantamäki totesi, että maaseudun kannalta haasteellista on se, että viimeisten vuosien aikana huomio on yhä enenevässä määrin siirtynyt sote-palvelujen alkuperäisestä perustehtävästä ja palvelujen kehittämisestä taloudellisiin päämääriin ja palvelutuotannon markkinoistamiseen. Kapea-alainen sektoriajattelu tai pyrkimys tehostaa palvelutuotantoa markkinoilla tapahtuvan kilpailun kautta istuvat kuitenkin erittäin huonosti maaseutukontekstiin.

Rantamäki korosti esitelmässään, ettei sote-palvelujärjestelmä ole muusta yhteiskunnasta erillinen osa. Siksi hänen mielestään uudistuksen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee huomioida siitä seuraavat alueelliset ja paikalliset vaikutukset sekä se, millä tavoin se muuttaa ja muokkaa yleisemmin kansalaisen ja yhteiskunnan välistä suhdetta. Rantamäen mukaan sote-uudistuksen tavoitteina olevien vaikuttavien palveluiden ja taloudellisen tehokkuuden saavuttaminen onnistuu parhaiten silloin, kun palvelun tuottajan ja käyttäjän intressit ovat yhteneväiset, ja järjestelmälähtöisyyden rinnalla suunnittelussa tulee tasavertaisena huomioiduksi palveluja käyttävien kansalaisten näkökulma. Uudistuksessa tulisi siten kuunnella myös paikallisten ihmisten ääntä. Useat maaseutualueilla viimeisten vuosien aikana kehitetyt paikalliset hyvinvointiratkaisut tarjoavat tämän toteuttamiseen oivallisia esimerkkejä, Rantamäki lopetti esitelmänsä.

Puheenvuoro maaseudun tutkijoille ja kehittäjille

Totuttuun tapaan tapaamisessa annettiin kutsuvierasluentojen jälkeen työryhmissä puheenvuoro myös tutkijoille ja maaseudun kehittäjille. Tänä vuonna työryhmissä paneuduttiin kiertotalouden yhteistyömalleihin, maaseudun maahanmuuttajiin, sosiaaliseen pääomaan maaseutuyritysten menestystekijänä, maaseutuun kotiseutuna sekä paikkaperustaiseen hyvinvointiin. Alla oleva sanapilvi tutkijatapaamisen tiivistelmistä kiteyttää esitelmien teemoja. Useissa työryhmissä puhuttiin samoista käsitteistä, mutta hieman eri merkityksessä. Maaseudulla puhuttivat tänä vuonna eniten terveys, hyvinvointi, yritykset ja kiertotalous.

Kuva 1. Sanapilvi tutkijatapaamisen tiivistelmistä.

Maaseutututkijatapaamisen päätteeksi palkittiin vuoden maaseutuaiheisena pro gradu -työnä Itä-Suomen yliopistossa maantiedettä opiskelleen Simo Rautiaisen ”Vesistöisyydestä aiheutuva saavutettavuushaitta ja syrjäisyys Rannikko- ja Järvi-Suomessa”.

Tämän jälkeen yhdistyksen hallituksen jäsen Heli Siirilä Vaasan yliopiston Levón-instituutista kertoi yhdistyksen terveisiä. Keväällä 2017 oli vihdoinkin avattu yhdistyksen uudistuneet verkkosivut, lehden päätoimittajan paikka on haussa kaudelle 2018–2020 ja yhdistys on mukana Maaseutuparlamentissa oman Kumppanitori-ständin sekä työryhmän voimin. Lisäksi tuotiin esille yhdistyksen hallituksen kokoonpanon rakennetta ja kannustettiin kiinnostuneita hakeutumaan jatkossa hallitustyöskentelyyn mukaan.

Loppuhuipentumana tapaamisessa julkistettiin tieto, että ensi vuonna 2-päiväinen tutkijatapaaminen järjestetään Mikkelissä. Ruralia-instituutti juhlii tällöin 30-vuotista taivaltaan ja johtaja Sami Kurki lupasi kunnon bileet. Tavataan siis Mikkelissä!

– Maaseutuparlamentin työpajan satoa

Kaisu Kumpulainen (tutkija) & Marja Vehnämaa (kehittäjä)

Maaseudun uusi aika -yhdistys järjesti valtakunnallisessa maaseudun suurtapahtumassa Maaseutuparlamentissa Leppävirralla 2.9.2017 työpajan, jossa pohdittiin, miten maaseutututkijoiden ja -kehittäjien yhteistyötä pystyttäisiin parantamaan. Työryhmään osallistui yhteensä 15 henkeä, ja ryhmässä oli sekä tutkijoita, kehittäjiä, maaseutuyrittäjiä että muuten maaseudusta kiinnostuneita ihmisiä. Koostumus oli siis ihanteellinen hedelmälliselle ideoinnille ja ajatusten vaihdolle.

Osallistuminen on ajankohtainen yhteiskunnallinen teema, ja se on myös keskeinen osa maaseutupolitiikkaa ja maaseudun kehittämistä. Yksi olennainen osallistumisen lisäämisen väline on eri tahojen vuoropuhelun lisääminen, ja maaseutuparlamentti tarjosi tähän erinomaisen mahdollisuuden. Työpajamme kautta pyrimme keräämään ja tuomaan esille eri maaseudun toimijoiden näkemyksiä maaseutututkimuksen ja kehittämisen yhteistyön syventämisen keinoista. Kehittäjien ja tutkijoiden välisen dialogin edistäminen onkin ollut Maaseudun uusi aika -yhdistyksen perustamisen tärkein tavoite, ja tähän tavoitteeseen vieviä keinoja pohditaan yhdistyksessä säännöllisesti. Työpajaan osallistujat ideoivat ahkerasti ja heillä oli lukuisia ehdotuksia, miten syventää tutkimuksen ja kehittämisen yhteyttä. He toivat esille selkeän tarpeen mm. lisätä konkreettisia yhteistyön tapoja ja parantaa tiedonkulkua eri toimijoiden kesken.

Työpajassa jokainen osallistui kolmen erillisen teeman parissa ryhmäkeskusteluun, joissa keskustelujen tulokset kirjattiin konkreettisiksi ehdotuksiksi. Tilaisuuden lopuksi jokainen sai äänestää kunkin teeman kolmea omasta mielestään tärkeintä ehdotusta. Äänien perusteella saatiinkin esille toivotuimmat tavat edistää teemojen aiheita. Kaiken kaikkiaan työpajassa syntyi runsaasti keskustelua ja laadukkaita ehdotuksia. Vaikka kaikki ehdotukset eivät saaneetkaan ääniä, se ei suinkaan tarkoita sitä, etteivätkö myös ne olisi kokeilemisen arvoisia toimintatapoja.

Miten maaseutututkimuksen tuloksia voitaisiin hyödyntää paremmin?

Ensimmäisen ryhmäkeskustelun tavoitteena oli löytää erilaisia keinoja tutkimustulosten parempaan hyödyntämiseen. Eniten kannatusta saivat ideat, joilla pyrittiin parantamaan tutkimuksen saavutettavuutta kehittäjien ja muiden maaseudun toimijoiden keskuudessa.

“Tutkimustiedon ’tulkit’ Esim. kehittämisyhtiöt ja hankevetäjät vievät tiedon kentälle” (8 ääntä)
“Tutkimustulos konkreettisesti mallinnettava” (8 ääntä)
“Tulosten jalkauttaminen. Kohderyhmälle ’markkinointi’ “ (7 ääntä)
“Tutkimusaiheet ja -kysymykset käytännön kentältä” (3 ääntä)

Ehdotusten kautta tuli selkeästi esille se, että tutkijoiden ja kehittäjien yhteistyötä pitää lisätä. Tällä hetkellä tieto ei kulje riittävästi. Jotta tutkimustietoa saataisiin hyödynnettyä paremmin kentällä, se pitää popularisoida eli saada helposti omaksuttavaan muotoon. On myös lisättävä keinoja välittää tutkimusten tuloksia kehittäjien käyttöön. Tiedon pitää kuitenkin kulkea kumpaankin suuntaan, sillä kehittäjien kokemukset käytännön työstä ovat arvokasta aineistoa tutkijoille. Työpajaan osallistuneet yrittäjät korostivat myös sitä seikkaa, että he kaipaavat selkeästi mallinnettuja tuloksia, joita voi suoraan hyödyntää yritystoiminnassa.

Vaikka keskusteluissa korostettiin tutkimuksen hyödynnettävyyttä, haluttiin kuitenkin korostaa pitkäjänteisen perustutkimuksen merkitystä.

“Pitkäjänteisyys ja jatkuvuus tutkimusmaailmassa” (6 ääntä)
“Rahoitus kuntoon” (4 ääntä)
“Aikaikkunoiden tunnistaminen” (2 ääntä)
“Mielenkiintoinen aihe sytyttää ja syntyy tietoon hinku!” (1 ääni)
“Tutkimuksen sitominen alueeseen ja ihmiseen” (1 ääni)
“Tutkimuksen tulee olla hyödynnettävissä. Mutta myös perustutkimusta tarvitaan ts. etukäteen ei aina voi tietää mikä on hyödyllistä.”
“Tutkimuksen uskottavuuden ja puolueettomuuden säilyttäminen”

Tutkijoiden lisäksi myös työpajaan osallistuneet kehittäjät ja yrittäjät toivoivat että tutkimuksen rahoitus saataisiin kuntoon ja että se olisi pitkäjänteisempää. Monilla osallistujilla oli kokemus, että siinä vaiheessa kun tutkimustietoa pitäisi alkaa hyödyntää käytännössä ja siihen tarvittaisiin myös tutkijan panosta, on rahoituksen loppumisen takia siirrytty jo seuraaviin työtehtäviin tai jopa tutkimaan kokonaan uutta aihetta. Näin tutkimustiedon hyödyntäminen jää vajavaiseksi aidon kumppanuuden sijaan.

Mielenkiintoisia ja ajankohtaisia tutkimusaiheita

Toisen ryhmäkeskustelun tavoitteena oli ideoida mielenkiintoisia ja ajankohtaisia, maaseudun kehittämiseen liittyviä tutkimusaiheita. Alueiden ja kylien elinvoimaisuuden säilyttäminen, viihtyvyys ja hyvinvointi nousivat tärkeiksi tutkimusta vaativiksi teemoiksi.

“Mikä tekee kylistä aktiivisen – tutkimustiedon kerääminen” (5 ääntä)
“40 poikamiestä, mistä vaimot” (4 ääntä)
“Mitkä asiat edistää suvaitsevaisuutta kylillä” (3 ääntä)
“Digitalisaatio, miten kehitetään” (3 ääntä)
“Miten edistää sosiaalista pääomaa?” (3 ääntä)
“Kylän vahvuudet ja voimavarat” (1 ääntä)
“Maaseutu kasvuympäristönä. Rajoittaako? Positiiviset vaikutukset? Vaikuttaako lapsen kehitykseen? Onko eroa aktiivisella kylällä kasvaneen lapsen hyvinvoinnissa verrattuna passiivisiin kyliin?”

Yrittäjyyteen ja elinkeinoihin liittyvät kysymykset nähtiin myös merkittävinä maaseudun elinvoimaisuuden edistämisessä.

“Maaseutu yrittäjän toimintaympäristönä – edut ja esteet” (5 ääntä)
“Nuorten työpaikkojen saaminen ja luominen maaseudulle” (5 ääntä)
“Suomalaisten tuotteiden lisäarvo ja niiden todentaminen” (3 ääntä)
“Maatalouden rakennemuutos nopeaa. Miten vaikuttaa rakenteisiin ja maankäyttöön?” (2 ääntä)
“Ruokaketju pellolta pöytään. (Keski-Suomessa on jo)” (1 ääni)
“Erikoiskasvit ja niiden markkinat”
“Laajenevien maatilojen tarpeet, koulutus, työhyvinvointi ja jaksaminen, työvoiman saatavuus.”

Maaseudun toiminnot ovat hyvin moninaisia ja siellä piilee isoja mahdollisuuksia. Tekemätöntä työtä riittää niin yrittäjille kuin vapaaehtoistoimijoillekin. Suurin osa ehdotuksista liittyi uuteen yritystoimintaan ja suomalaisten tuotteiden lisäarvon todentamiseen sekä yhteisöllisen toiminnan lisäämiseen. Kaikki nämä tuovat elinvoimaa kylille. Meillä on jo nyt paljon aktiivisia kyliä, joista löytyy loistavia käytänteitä, mutta kuten työpajan yhteisessä loppukeskustelussa todettiin, kylä- ja maaseutuelinkeinojen tutkimus on hajallaan, eikä se ole tavoittanut kehittäjiä ja yrittäjiä riittävästi. Kaikki tämä tieto pitäisi saada kerättyä yhteen ja popularisoitua, jotta se saataisiin parhaalla mahdollisella tavalla käyttöön.

Elinkeinojen kehittämisen ja muiden maaseutuarvojen yhteensovittaminen ei ole aina helppoa, ja niiden suhteista kaivattiin lisää tietoa.

“Yritys- ja asutusmaaseudun yhteensovittaminen kaavoituksessa” (2 ääntä)
“Biotalouden ja luontomatkailun ristiriidat?” (2 ääntä)
“Miten maaseutu saadaan säilymään ja miksi? Muitakin arvoja kuin taloudelliset”
“Biotalouden vaikutukset maaseutukylien talouteen, ympäristöön ja viihtyvyyteen”

Maaseudun kehityksessä ja kehittämisessä on sekä taloudellinen, sosiaalinen, kulttuurinen että ekologinen ulottuvuus. Tutkimuksen avulla pystyttäisiin avaamaan lisää niiden roolia ja keskinäisiä suhteita, ja myös ratkaisemaan ristiriidoista aiheutuvia paikallisen kehityksen esteitä.

Konkreettisia keinoja ja ideoita kehittäjien ja tutkijoiden yhteistyön syventämiselle

Kolmannen ryhmäkeskustelun tavoitteena oli miettiä keinoja kehittäjien ja tutkijoiden yhteistyön syventämiselle. Osallistujat ideoivat erilaisia kohtaamisen tapoja ja paikkoja.

“Yhteinen some-kanava. Ajatukset täydentyvät” (10 ääntä)
“Opintomatka, tutkijat ja kehittäjät etsimään hyviä käytäntöjä” (5 ääntä)
“Toisen työhön tutustuminen, vietä tet-jakso, tutkijat/ kehittäjät/ yrittäjät” (3 ääntä)
“Yhteinen keskustelufoorumi säännöllisesti” (2 ääntä)
“Tutkijoiden ja kehittäjien törmäyttäminen” (2 ääntä)
“Avoimet ovet tutkimuslaitoksiin”
“Tutkimusten yleistajuistaminen ja julkaiseminen paikallislehdissä” (1 ääni)
“Olemassa olevien verkostojen hyödyntäminen”
“Koetoiminta ja käytäntö -lehti uudelleen julkaisuun”
“Rahoituksen takaaminen tutkimukseen”

Tutkijoilta toivottiin vahvempaa roolia hankemaailmassa. Samoin tutkimuslaitosten ovien toivottiin olevan avoimempia kehittäjille.

“Tutkijat mukaan käytännön kenttätyöhön ja hankkeisiin” (5 ääntä)
“Kehittämishankkeiden ohjausryhmään tutkimuksen edustaja mukaan ja tutkimushankkeiden ohjausryhmään kehittäjä” (5 ääntä)
“Yhteiset projektit, tutkijat ja kehittäjät” (4 ääntä)
“Käytännönläheiset opinnäytetyöt” (1 ääni)

Tuloksien mukaan ryhmä koki erittäin tärkeäksi tutkijoiden, kehittäjien ja yrittäjien verkottumisen. Siihen, miten se toteutettaisiin, tuli runsaasti erilaisia ja myös käyttökelpoisia ehdotuksia. Verkottuminen lähtee kohtaamisesta ja toistensa tuntemisesta, jolloin syntyy toisilta oppimista ja laajempaa ymmärrystä. Dialogi voi tapahtua kasvokkain, tai sitten se voi toteutua esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Yhteistyöstä saatava synergiaetu on enemmän kuin osiensa summa. Esimerkiksi kehittäjien käyttämää tutkimustietoa uutisoidaan käytännönläheisten hankkeiden kautta usein paikallislehdissä, vaikka ne olisikin vaiettu valtamediassa, koska tutkimustulokset ovat olleet “vääriä” eli kaupungistumistrendille epäsuotuisia.

Ideoista konkretiaksi?

Haastamme jokaisen tätä artikkelia lukevan maaseudun tutkijan, kehittäjän ja virkamiehen miettimään yhtä pientä konkreettista tekoa, jonka avulla hän pystyisi lisäämään yhteistyötä eri tahojen välillä. Se voi olla opintomatkalle osallistuminen, tutkijan pyytäminen hankkeen ohjausryhmään, kehittäjän pyytäminen yliopiston seminaariin puhujaksi, yhteistyökurssien järjestäminen opiskelijoille, tiedotteen lähettäminen jne. Tai sitten se voi tarkoittaa yksinkertaisesti jutustelua kahvipöydässä.

Meidän Mua:n hallituksessa toimivien haasteena on miettiä, miten tutkijatapaamisessa voitaisiin syventää vuoropuhelua entisestään.

Yhteistyön lisääminen lähtee ennen kaikkea meistä käytännön tekijöistä, askel kerrallaan.

Aapo Jumppanen
YTT, FM, Tutkijatohtori
Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti

Professori Murray Knuttila Brockin yliopistosta vieraili Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa touko-kesäkuussa 2017. Knuttilalla on takanaan pitkä akateeminen ura tutkimuksen ja yliopistohallinnon parissa. Viime aikoina hänen tutkimusaiheitaan ovat olleet muun muassa miestutkimus sekä yhteiskuntateoria. Hänen viimeisin teoksena Paying for Masculinity: Boys, Men and the Patriarchal Dividend on julkaistu vuonna 2016.

Knuttilan kiinnostus Suomeen ei ole puhdasta sattumaa. Hänen isovanhempansa ovat nimittäin muuttaneet Etelä-Pohjanmaalta Kanadaan 1900-luvun alussa, ja Murray varttui Saskatchewanin New Finlandin suomalaisyhteisössä. Sukunimen alkuperäinen muotokin on ollut Knuuttila, mutta siirtolaisviranomaiset olivat lyhentäneet sen Knuttilaksi. Vierailu Alahärmän Knuuttilan raitilla sekä Suomen siirtolaismuseossa Peräseinäjoella, jonne Murrayn sedän talo on siirretty Kanadasta, toivatkin hänet konkreettisesti juurilleen.

Ruralia-instituutissa Seinäjoella Knuttila tutki suomalaisten perhetilojen viljelijämiesten selviytymistä globalisaation paineessa. Tutkimusjaksonsa aikana hän haastatteli miespuolisia viljelijöitä sekä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton edustajia. Knuttila on toteuttanut samankaltaista tutkimusta myös Saskatchewanin provinssissa Kanadassa, jossa maatalouden vapauttaminen kansainväliselle kilpailulle on aiheuttanut taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia viljelijäyhteisöissä. Suomessa kerätty haastatteluaineisto mahdollistaakin vertailevan tutkimuksen kahden maan välillä.

Knuttilan mukaan Kanadan maaseutu on muuttunut merkittävästi viimeisten 60 vuoden aikana. Maatilojen määrä on vähentynyt voimakkaasti. Jäljelle jäävien maatilojen keskikoko on kuitenkin kasvanut merkittävästi. Kanadalaiset maatilat voidaan häneen mukaansa tyypitellä kolmeen ryhmään. Harrastustilat ovat lähinnä omistajiensa virkistäytymistä varten, perheviljelmät ovat toimeentulon lähde ja niillä perheenjäsenet tekevät suurimman osan työstä. Suurtiloilla on ammattimaisesti toimiva johto sekä paljon palkattua työvoimaa. Maatilat ovat myös erikoistuneet ja omavaraisuuden ajatuksesta on luovuttu. Kaikki edellä mainittu on johtanut siihen, että paikalliset viljelijäyhteisöt ovat pienentyneet merkittävästi. Koko maan tasolla viljelijät ovat myös aiempaa hajanaisempi ryhmä, sillä tuotannon voimakkaan erikoistumisen myötä heidän on vaikeata löytää yhteisymmärrystä parhaasta tavasta valvoa omia etujaan. Toisaalta samaan aikaan maataloustuotanto on kasvanut merkittävästi Kanadassa. Knuttilan mukaan on kuitenkin syytä kysyä, onko ruuan tuotannon lisääminen tapahtunut elintarviketurvallisuuden, ympäristön ja talouden kannalta kestävällä tavalla?

Voimakkaan kaupungistumisen myötä maaseututkimuksen suosio on Kanadassa laskenut. Aiemmin aktiivisesti toiminut Canadian Association for Rural Studies on lakkautettu. Maaseutututkijat ovat siirtyneet tekemään ruokatutkimusta tai liittyneet amerikkalaiseen Rural Sociological Society – yhdistykseen. Monet kanadalaiset tutkijat myös osallistuvat eurooppalaisten maaseutututkimus-yhdistysten järjestämiin tilaisuuksiin sekä maaseutusosiologian maailmankongressiin. Knuttilan mukaan maaseututkimuksen kansallisen kattojärjestön puute Kanadassa ei ole niin paha asia kuin saattaisi äkkiseltään olettaa: ”Tutkijat haluavat jakaa ideansa maailmanlaajuisesti, eivätkä vain keskustella maanmiestensä kanssa, globalisaation aikakaudella tämä on sangen luonnollinen kehityskulku” hän tiivistää.

Kysyttäessä kanadalainen ja suomalaisen maaseudun eroista Knuttila nostaa esille pinnanmuodot, ilmaston ja maatilojen koon, joka on Kanadassa huomattavasti suurempi. Suomen EU-jäsenyys on myös merkittävä ero, samoin se, että kanadalainen maatalous on vientiorientoitunutta siinä missä suomalainen palvelee ennen kaikkea kotimarkkinoita. Toisaalta suomalaiset ja kanadalaiset perheviljelmät kohtaavat tänä päivänä samanlaisia globaaleja paineita. Molemmissa maissa maatilojen koneiden, polttoaineiden ja lannoitteiden hinnat nousevat jatkuvasti, mutta ruuan hinnat vaihtelevat voimakkaasti. Samaan aikaan suuremmat maatilat ovat tarpeen, mikä entisestään lisää viljelijöiden riskejä. Sekä Suomessa että Kanadassa tiukentunut kilpailutilanne on kasannut merkittäviä paineita perheviljelijöiden hartioille. Monet lopettavat ja myyvät maansa suuremmilla tiloille. Tämä muuttaa maaseutuyhteisöjen rakennetta. Länsi-Kanadassa muutosten paine onkin johtanut miespuolisten viljelijöiden itsemurhalukujen nousuun. Suomessa tilanne näyttää Knuttilan mukaan päällisin puolin paremmalta. Haastatteluissa tosin selvisi, ettei äärimmäinen psyykkinen ja fyysinen väsymys ole tuntematonta suomalaistenkaan viljelijöiden parissa. Aihe edellyttää kuitenkin vielä lisää tutkimusta.

Suomen ja Kanadan yhteiskuntia yleisellä tasolla verrattaessa Knuttila näkee paljon yhtäläisyyksiä esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä sekä koulutusjärjestelmässä. Suurin ero maiden välillä on hänen mukaansa Kanadassa valloilla oleva politiikka, joka keskittää hallinnon, julkiset palvelut ja liiketoiminnan suuriin kaupunkeihin kuten Torontoon. Knuttilan mukaan Helsinki on vahva kaupunki, mutta Suomessa myös hajasijoitetaan paljon. Niinpä yliopistoja, suuria yrityksiä ja valtionhallinnon yksiköitä löytyy maan kaikista osista. Tämä tarjoaa Kanadaa paremmat mahdollisuudet pitää maaseutu asuttuna. Knuttila toivoisikin kotimaahansa suomalaistyyppistä hajauttamisen politiikkaa maaseudun aseman parantamiseksi.

Kuva: Jaana Huhtala 2017.