Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Suomessa nyt ja tulevaisuudessa

Laura Jänis
HTM, maaseutuylitarkastaja

 

Klikkaa katsaukseen

Kuvaan tässä katsauksessa yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen eli Leader-toimintatavan kehittymistä ja nykytilaa Suomessa. Tarkoituksenani on hahmotella toimintatavan tulevaisuutta alue- ja maaseutupolitiikan työkaluna. Katsaus perustuu lähdeluettelossa mainittuihin kirjallisiin lähteisiin. Yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen nykytilan kuvauksessa käytän Leader-ryhmien vuosiraportteja ja tulevaisuuden hahmottamisessa Leader2030-tulevaisuustyön aineistoja. Kuvaan julkaisemattomia aineistoja tarkemmin kyseisissä kohdissa. Peilaan aineistoa myös omassa työssäni hankkimaani kokemukseen ja tietoon. Olen toiminut maa- ja metsätalousministeriössä ja työ- ja elinkeinoministeriössä maaseutupolitiikan ja maaseudun kehittämisen tehtävissä vuodesta 2006 ja viimeiset kolme vuotta Leader-toiminnan vastuuvirkamiehenä.

Maaseututkijatapaaminen Leppävirralla 2017

Olli Lehtonen ja Heli Siirilä

Maaseutututkijatapaaminen 2017Järjestyksessään 25. maaseutututkijatapaaminen kokoontui teemalla Maaseutu lähellä Pohjois-Savon Leppävirralle 31.8.2017. Maaseutuparlamentin vuoksi poikkeuksellisesti yksipäiväisenä pidetty tapahtuma keräsi 90 osallistujaa keskustelemaan ajankohtaisista maaseutuasioista. Päivän aluksi kuultiin kaksi kutsuvierasluentoa.

Kutsuvierasluennot ruokayrityksistä ja sotesta

Ensimmäisessä luennossa maaseudun ruokayrityksien kuulumisista ja liiketoimintamallien uudistumisesta puhui Luonnonvarakeskuksen tutkija ja asiakaspäällikkö Lotta Heikkilä. Hän kertoi tutkimustuloksiinsa viitaten ruokayritysten kokevan tällä hetkellä taloudellisen tilanteensa tyydyttäväksi, mutta uskovan sen paranevan hieman lähitulevaisuudessa. Toisena teemana Heikkilä nosti esille suoramyynnin kasvavan houkuttelevuuden. Suoramyynti parantaa ruokayritysten kannattavuutta, ja yrittäjät uskovat panostavansa siihen tulevaisuudessa yhä enemmän. Tutkimustuloksissa yrittäjien usko ja innostus verkkokauppaan sen sijaan on hiipunut. Tämä selittyy verkkokaupan hyödyntämiseen liittyviin teknologisiin haasteisiin.

Luennon toisessa osassa Heikkilä nosti esille globaalit ruoantuotannon trendit. Teknologisen kehityksen myötä ruoantuotanto tulee siirtymään lähitulevaisuudessa uusille alustoille, kuten seinille ja laboratorioihin. Heikkilä esittikin kysymyksiä siitä, miten tämä kehitys tulee näkymään Suomessa ja miten siihen tulisi varautua. Konkreettisesti ruoantuotannon murros voi heijastua esimerkiksi maankäyttöön.

Heikkilä valoi kutsuvierasluennon lopussa uskoa ruokasektorin myönteiseen kehitykseen. Kasvisruokabuumi, kiertotalousajattelu ja kiihtyvä startup-toiminta tarjoavat alalla uusia kasvumahdollisuuksia, joihin täytyy vain aktiivisesti tarttua.

Toisessa kutsuvierasluennossa projektitutkija Niina Rantamäki Jyväskylän yliopiston Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksesta johdatti kuulijat meneillään olevaan sote-uudistukseen sekä maaseudun paikallisiin hyvinvointijärjestelmiin sen osana. Hän muistutti esitelmän aluksi, ettei sote-uudistuksessa ole kysymys yksittäisestä muutoksesta vaan pidempiaikaisesta prosessista, jossa niin tavoitellut päämäärät kuin suunnitellut keinotkin ovat ajan myötä muuttuneet ja muokkautuneet.

Rantamäki totesi, että maaseudun kannalta haasteellista on se, että viimeisten vuosien aikana huomio on yhä enenevässä määrin siirtynyt sote-palvelujen alkuperäisestä perustehtävästä ja palvelujen kehittämisestä taloudellisiin päämääriin ja palvelutuotannon markkinoistamiseen. Kapea-alainen sektoriajattelu tai pyrkimys tehostaa palvelutuotantoa markkinoilla tapahtuvan kilpailun kautta istuvat kuitenkin erittäin huonosti maaseutukontekstiin.

Rantamäki korosti esitelmässään, ettei sote-palvelujärjestelmä ole muusta yhteiskunnasta erillinen osa. Siksi hänen mielestään uudistuksen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee huomioida siitä seuraavat alueelliset ja paikalliset vaikutukset sekä se, millä tavoin se muuttaa ja muokkaa yleisemmin kansalaisen ja yhteiskunnan välistä suhdetta. Rantamäen mukaan sote-uudistuksen tavoitteina olevien vaikuttavien palveluiden ja taloudellisen tehokkuuden saavuttaminen onnistuu parhaiten silloin, kun palvelun tuottajan ja käyttäjän intressit ovat yhteneväiset, ja järjestelmälähtöisyyden rinnalla suunnittelussa tulee tasavertaisena huomioiduksi palveluja käyttävien kansalaisten näkökulma. Uudistuksessa tulisi siten kuunnella myös paikallisten ihmisten ääntä. Useat maaseutualueilla viimeisten vuosien aikana kehitetyt paikalliset hyvinvointiratkaisut tarjoavat tämän toteuttamiseen oivallisia esimerkkejä, Rantamäki lopetti esitelmänsä.

Puheenvuoro maaseudun tutkijoille ja kehittäjille

Totuttuun tapaan tapaamisessa annettiin kutsuvierasluentojen jälkeen työryhmissä puheenvuoro myös tutkijoille ja maaseudun kehittäjille. Tänä vuonna työryhmissä paneuduttiin kiertotalouden yhteistyömalleihin, maaseudun maahanmuuttajiin, sosiaaliseen pääomaan maaseutuyritysten menestystekijänä, maaseutuun kotiseutuna sekä paikkaperustaiseen hyvinvointiin. Alla oleva sanapilvi tutkijatapaamisen tiivistelmistä kiteyttää esitelmien teemoja. Useissa työryhmissä puhuttiin samoista käsitteistä, mutta hieman eri merkityksessä. Maaseudulla puhuttivat tänä vuonna eniten terveys, hyvinvointi, yritykset ja kiertotalous.

Kuva 1. Sanapilvi tutkijatapaamisen tiivistelmistä.

Maaseutututkijatapaamisen päätteeksi palkittiin vuoden maaseutuaiheisena pro gradu -työnä Itä-Suomen yliopistossa maantiedettä opiskelleen Simo Rautiaisen ”Vesistöisyydestä aiheutuva saavutettavuushaitta ja syrjäisyys Rannikko- ja Järvi-Suomessa”.

Tämän jälkeen yhdistyksen hallituksen jäsen Heli Siirilä Vaasan yliopiston Levón-instituutista kertoi yhdistyksen terveisiä. Keväällä 2017 oli vihdoinkin avattu yhdistyksen uudistuneet verkkosivut, lehden päätoimittajan paikka on haussa kaudelle 2018–2020 ja yhdistys on mukana Maaseutuparlamentissa oman Kumppanitori-ständin sekä työryhmän voimin. Lisäksi tuotiin esille yhdistyksen hallituksen kokoonpanon rakennetta ja kannustettiin kiinnostuneita hakeutumaan jatkossa hallitustyöskentelyyn mukaan.

Loppuhuipentumana tapaamisessa julkistettiin tieto, että ensi vuonna 2-päiväinen tutkijatapaaminen järjestetään Mikkelissä. Ruralia-instituutti juhlii tällöin 30-vuotista taivaltaan ja johtaja Sami Kurki lupasi kunnon bileet. Tavataan siis Mikkelissä!

Konkreettisia keinoja maaseutututkijoiden ja kehittäjien yhteistyön syventämiseen

– Maaseutuparlamentin työpajan satoa

Kaisu Kumpulainen (tutkija) & Marja Vehnämaa (kehittäjä)

 

Maaseutututkijatapaaminen 2017Maaseudun uusi aika -yhdistys järjesti valtakunnallisessa maaseudun suurtapahtumassa Maaseutuparlamentissa Leppävirralla 2.9.2017 työpajan, jossa pohdittiin, miten maaseutututkijoiden ja -kehittäjien yhteistyötä pystyttäisiin parantamaan. Työryhmään osallistui yhteensä 15 henkeä, ja ryhmässä oli sekä tutkijoita, kehittäjiä, maaseutuyrittäjiä että muuten maaseudusta kiinnostuneita ihmisiä. Koostumus oli siis ihanteellinen hedelmälliselle ideoinnille ja ajatusten vaihdolle.

Osallistuminen on ajankohtainen yhteiskunnallinen teema, ja se on myös keskeinen osa maaseutupolitiikkaa ja maaseudun kehittämistä. Yksi olennainen osallistumisen lisäämisen väline on eri tahojen vuoropuhelun lisääminen, ja maaseutuparlamentti tarjosi tähän erinomaisen mahdollisuuden. Työpajamme kautta pyrimme keräämään ja tuomaan esille eri maaseudun toimijoiden näkemyksiä maaseutututkimuksen ja kehittämisen yhteistyön syventämisen keinoista. Kehittäjien ja tutkijoiden välisen dialogin edistäminen onkin ollut Maaseudun uusi aika -yhdistyksen perustamisen tärkein tavoite, ja tähän tavoitteeseen vieviä keinoja pohditaan yhdistyksessä säännöllisesti. Työpajaan osallistujat ideoivat ahkerasti ja heillä oli lukuisia ehdotuksia, miten syventää tutkimuksen ja kehittämisen yhteyttä. He toivat esille selkeän tarpeen mm. lisätä konkreettisia yhteistyön tapoja ja parantaa tiedonkulkua eri toimijoiden kesken.

Työpajassa jokainen osallistui kolmen erillisen teeman parissa ryhmäkeskusteluun, joissa keskustelujen tulokset kirjattiin konkreettisiksi ehdotuksiksi. Tilaisuuden lopuksi jokainen sai äänestää kunkin teeman kolmea omasta mielestään tärkeintä ehdotusta. Äänien perusteella saatiinkin esille toivotuimmat tavat edistää teemojen aiheita. Kaiken kaikkiaan työpajassa syntyi runsaasti keskustelua ja laadukkaita ehdotuksia. Vaikka kaikki ehdotukset eivät saaneetkaan ääniä, se ei suinkaan tarkoita sitä, etteivätkö myös ne olisi kokeilemisen arvoisia toimintatapoja.

Miten maaseutututkimuksen tuloksia voitaisiin hyödyntää paremmin?

Ensimmäisen ryhmäkeskustelun tavoitteena oli löytää erilaisia keinoja tutkimustulosten parempaan hyödyntämiseen. Eniten kannatusta saivat ideat, joilla pyrittiin parantamaan tutkimuksen saavutettavuutta kehittäjien ja muiden maaseudun toimijoiden keskuudessa.

“Tutkimustiedon ’tulkit’ Esim. kehittämisyhtiöt ja hankevetäjät vievät tiedon kentälle” (8 ääntä)
“Tutkimustulos konkreettisesti mallinnettava” (8 ääntä)
“Tulosten jalkauttaminen. Kohderyhmälle ’markkinointi’ “ (7 ääntä)
“Tutkimusaiheet ja -kysymykset käytännön kentältä” (3 ääntä)

Ehdotusten kautta tuli selkeästi esille se, että tutkijoiden ja kehittäjien yhteistyötä pitää lisätä. Tällä hetkellä tieto ei kulje riittävästi. Jotta tutkimustietoa saataisiin hyödynnettyä paremmin kentällä, se pitää popularisoida eli saada helposti omaksuttavaan muotoon. On myös lisättävä keinoja välittää tutkimusten tuloksia kehittäjien käyttöön. Tiedon pitää kuitenkin kulkea kumpaankin suuntaan, sillä kehittäjien kokemukset käytännön työstä ovat arvokasta aineistoa tutkijoille. Työpajaan osallistuneet yrittäjät korostivat myös sitä seikkaa, että he kaipaavat selkeästi mallinnettuja tuloksia, joita voi suoraan hyödyntää yritystoiminnassa.

Vaikka keskusteluissa korostettiin tutkimuksen hyödynnettävyyttä, haluttiin kuitenkin korostaa pitkäjänteisen perustutkimuksen merkitystä.

“Pitkäjänteisyys ja jatkuvuus tutkimusmaailmassa” (6 ääntä)
“Rahoitus kuntoon” (4 ääntä)
“Aikaikkunoiden tunnistaminen” (2 ääntä)
“Mielenkiintoinen aihe sytyttää ja syntyy tietoon hinku!” (1 ääni)
“Tutkimuksen sitominen alueeseen ja ihmiseen” (1 ääni)
“Tutkimuksen tulee olla hyödynnettävissä. Mutta myös perustutkimusta tarvitaan ts. etukäteen ei aina voi tietää mikä on hyödyllistä.”
“Tutkimuksen uskottavuuden ja puolueettomuuden säilyttäminen”

Tutkijoiden lisäksi myös työpajaan osallistuneet kehittäjät ja yrittäjät toivoivat että tutkimuksen rahoitus saataisiin kuntoon ja että se olisi pitkäjänteisempää. Monilla osallistujilla oli kokemus, että siinä vaiheessa kun tutkimustietoa pitäisi alkaa hyödyntää käytännössä ja siihen tarvittaisiin myös tutkijan panosta, on rahoituksen loppumisen takia siirrytty jo seuraaviin työtehtäviin tai jopa tutkimaan kokonaan uutta aihetta. Näin tutkimustiedon hyödyntäminen jää vajavaiseksi aidon kumppanuuden sijaan.

Mielenkiintoisia ja ajankohtaisia tutkimusaiheita

Toisen ryhmäkeskustelun tavoitteena oli ideoida mielenkiintoisia ja ajankohtaisia, maaseudun kehittämiseen liittyviä tutkimusaiheita. Alueiden ja kylien elinvoimaisuuden säilyttäminen, viihtyvyys ja hyvinvointi nousivat tärkeiksi tutkimusta vaativiksi teemoiksi.

“Mikä tekee kylistä aktiivisen – tutkimustiedon kerääminen” (5 ääntä)
“40 poikamiestä, mistä vaimot” (4 ääntä)
“Mitkä asiat edistää suvaitsevaisuutta kylillä” (3 ääntä)
“Digitalisaatio, miten kehitetään” (3 ääntä)
“Miten edistää sosiaalista pääomaa?” (3 ääntä)
“Kylän vahvuudet ja voimavarat” (1 ääntä)
“Maaseutu kasvuympäristönä. Rajoittaako? Positiiviset vaikutukset? Vaikuttaako lapsen kehitykseen? Onko eroa aktiivisella kylällä kasvaneen lapsen hyvinvoinnissa verrattuna passiivisiin kyliin?”

Yrittäjyyteen ja elinkeinoihin liittyvät kysymykset nähtiin myös merkittävinä maaseudun elinvoimaisuuden edistämisessä.

“Maaseutu yrittäjän toimintaympäristönä – edut ja esteet” (5 ääntä)
“Nuorten työpaikkojen saaminen ja luominen maaseudulle” (5 ääntä)
“Suomalaisten tuotteiden lisäarvo ja niiden todentaminen” (3 ääntä)
“Maatalouden rakennemuutos nopeaa. Miten vaikuttaa rakenteisiin ja maankäyttöön?” (2 ääntä)
“Ruokaketju pellolta pöytään. (Keski-Suomessa on jo)” (1 ääni)
“Erikoiskasvit ja niiden markkinat”
“Laajenevien maatilojen tarpeet, koulutus, työhyvinvointi ja jaksaminen, työvoiman saatavuus.”

Maaseudun toiminnot ovat hyvin moninaisia ja siellä piilee isoja mahdollisuuksia. Tekemätöntä työtä riittää niin yrittäjille kuin vapaaehtoistoimijoillekin. Suurin osa ehdotuksista liittyi uuteen yritystoimintaan ja suomalaisten tuotteiden lisäarvon todentamiseen sekä yhteisöllisen toiminnan lisäämiseen. Kaikki nämä tuovat elinvoimaa kylille. Meillä on jo nyt paljon aktiivisia kyliä, joista löytyy loistavia käytänteitä, mutta kuten työpajan yhteisessä loppukeskustelussa todettiin, kylä- ja maaseutuelinkeinojen tutkimus on hajallaan, eikä se ole tavoittanut kehittäjiä ja yrittäjiä riittävästi. Kaikki tämä tieto pitäisi saada kerättyä yhteen ja popularisoitua, jotta se saataisiin parhaalla mahdollisella tavalla käyttöön.

Elinkeinojen kehittämisen ja muiden maaseutuarvojen yhteensovittaminen ei ole aina helppoa, ja niiden suhteista kaivattiin lisää tietoa.

“Yritys- ja asutusmaaseudun yhteensovittaminen kaavoituksessa” (2 ääntä)
“Biotalouden ja luontomatkailun ristiriidat?” (2 ääntä)
“Miten maaseutu saadaan säilymään ja miksi? Muitakin arvoja kuin taloudelliset”
“Biotalouden vaikutukset maaseutukylien talouteen, ympäristöön ja viihtyvyyteen”

Maaseudun kehityksessä ja kehittämisessä on sekä taloudellinen, sosiaalinen, kulttuurinen että ekologinen ulottuvuus. Tutkimuksen avulla pystyttäisiin avaamaan lisää niiden roolia ja keskinäisiä suhteita, ja myös ratkaisemaan ristiriidoista aiheutuvia paikallisen kehityksen esteitä.

Konkreettisia keinoja ja ideoita kehittäjien ja tutkijoiden yhteistyön syventämiselle

Kolmannen ryhmäkeskustelun tavoitteena oli miettiä keinoja kehittäjien ja tutkijoiden yhteistyön syventämiselle. Osallistujat ideoivat erilaisia kohtaamisen tapoja ja paikkoja.

“Yhteinen some-kanava. Ajatukset täydentyvät” (10 ääntä)
“Opintomatka, tutkijat ja kehittäjät etsimään hyviä käytäntöjä” (5 ääntä)
“Toisen työhön tutustuminen, vietä tet-jakso, tutkijat/ kehittäjät/ yrittäjät” (3 ääntä)
“Yhteinen keskustelufoorumi säännöllisesti” (2 ääntä)
“Tutkijoiden ja kehittäjien törmäyttäminen” (2 ääntä)
“Avoimet ovet tutkimuslaitoksiin”
“Tutkimusten yleistajuistaminen ja julkaiseminen paikallislehdissä” (1 ääni)
“Olemassa olevien verkostojen hyödyntäminen”
“Koetoiminta ja käytäntö -lehti uudelleen julkaisuun”
“Rahoituksen takaaminen tutkimukseen”

Tutkijoilta toivottiin vahvempaa roolia hankemaailmassa. Samoin tutkimuslaitosten ovien toivottiin olevan avoimempia kehittäjille.

“Tutkijat mukaan käytännön kenttätyöhön ja hankkeisiin” (5 ääntä)
“Kehittämishankkeiden ohjausryhmään tutkimuksen edustaja mukaan ja tutkimushankkeiden ohjausryhmään kehittäjä” (5 ääntä)
“Yhteiset projektit, tutkijat ja kehittäjät” (4 ääntä)
“Käytännönläheiset opinnäytetyöt” (1 ääni)

Tuloksien mukaan ryhmä koki erittäin tärkeäksi tutkijoiden, kehittäjien ja yrittäjien verkottumisen. Siihen, miten se toteutettaisiin, tuli runsaasti erilaisia ja myös käyttökelpoisia ehdotuksia. Verkottuminen lähtee kohtaamisesta ja toistensa tuntemisesta, jolloin syntyy toisilta oppimista ja laajempaa ymmärrystä. Dialogi voi tapahtua kasvokkain, tai sitten se voi toteutua esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Yhteistyöstä saatava synergiaetu on enemmän kuin osiensa summa. Esimerkiksi kehittäjien käyttämää tutkimustietoa uutisoidaan käytännönläheisten hankkeiden kautta usein paikallislehdissä, vaikka ne olisikin vaiettu valtamediassa, koska tutkimustulokset ovat olleet “vääriä” eli kaupungistumistrendille epäsuotuisia.

Ideoista konkretiaksi?

Haastamme jokaisen tätä artikkelia lukevan maaseudun tutkijan, kehittäjän ja virkamiehen miettimään yhtä pientä konkreettista tekoa, jonka avulla hän pystyisi lisäämään yhteistyötä eri tahojen välillä. Se voi olla opintomatkalle osallistuminen, tutkijan pyytäminen hankkeen ohjausryhmään, kehittäjän pyytäminen yliopiston seminaariin puhujaksi, yhteistyökurssien järjestäminen opiskelijoille, tiedotteen lähettäminen jne. Tai sitten se voi tarkoittaa yksinkertaisesti jutustelua kahvipöydässä.

Meidän Mua:n hallituksessa toimivien haasteena on miettiä, miten tutkijatapaamisessa voitaisiin syventää vuoropuhelua entisestään.

Yhteistyön lisääminen lähtee ennen kaikkea meistä käytännön tekijöistä, askel kerrallaan.

Kanadan kuulumisia – Sosiologi Murray Knuttilan haastattelu

Aapo Jumppanen
YTT, FM, Tutkijatohtori
Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti

Professori Murray Knuttila Brockin yliopistosta vieraili Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa touko-kesäkuussa 2017. Knuttilalla on takanaan pitkä akateeminen ura tutkimuksen ja yliopistohallinnon parissa. Viime aikoina hänen tutkimusaiheitaan ovat olleet muun muassa miestutkimus sekä yhteiskuntateoria. Hänen viimeisin teoksena Paying for Masculinity: Boys, Men and the Patriarchal Dividend on julkaistu vuonna 2016.

Knuttilan kiinnostus Suomeen ei ole puhdasta sattumaa. Hänen isovanhempansa ovat nimittäin muuttaneet Etelä-Pohjanmaalta Kanadaan 1900-luvun alussa, ja Murray varttui Saskatchewanin New Finlandin suomalaisyhteisössä. Sukunimen alkuperäinen muotokin on ollut Knuuttila, mutta siirtolaisviranomaiset olivat lyhentäneet sen Knuttilaksi. Vierailu Alahärmän Knuuttilan raitilla sekä Suomen siirtolaismuseossa Peräseinäjoella, jonne Murrayn sedän talo on siirretty Kanadasta, toivatkin hänet konkreettisesti juurilleen.

Ruralia-instituutissa Seinäjoella Knuttila tutki suomalaisten perhetilojen viljelijämiesten selviytymistä globalisaation paineessa. Tutkimusjaksonsa aikana hän haastatteli miespuolisia viljelijöitä sekä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton edustajia. Knuttila on toteuttanut samankaltaista tutkimusta myös Saskatchewanin provinssissa Kanadassa, jossa maatalouden vapauttaminen kansainväliselle kilpailulle on aiheuttanut taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia viljelijäyhteisöissä. Suomessa kerätty haastatteluaineisto mahdollistaakin vertailevan tutkimuksen kahden maan välillä.

Knuttilan mukaan Kanadan maaseutu on muuttunut merkittävästi viimeisten 60 vuoden aikana. Maatilojen määrä on vähentynyt voimakkaasti. Jäljelle jäävien maatilojen keskikoko on kuitenkin kasvanut merkittävästi. Kanadalaiset maatilat voidaan häneen mukaansa tyypitellä kolmeen ryhmään. Harrastustilat ovat lähinnä omistajiensa virkistäytymistä varten, perheviljelmät ovat toimeentulon lähde ja niillä perheenjäsenet tekevät suurimman osan työstä. Suurtiloilla on ammattimaisesti toimiva johto sekä paljon palkattua työvoimaa. Maatilat ovat myös erikoistuneet ja omavaraisuuden ajatuksesta on luovuttu. Kaikki edellä mainittu on johtanut siihen, että paikalliset viljelijäyhteisöt ovat pienentyneet merkittävästi. Koko maan tasolla viljelijät ovat myös aiempaa hajanaisempi ryhmä, sillä tuotannon voimakkaan erikoistumisen myötä heidän on vaikeata löytää yhteisymmärrystä parhaasta tavasta valvoa omia etujaan. Toisaalta samaan aikaan maataloustuotanto on kasvanut merkittävästi Kanadassa. Knuttilan mukaan on kuitenkin syytä kysyä, onko ruuan tuotannon lisääminen tapahtunut elintarviketurvallisuuden, ympäristön ja talouden kannalta kestävällä tavalla?

Voimakkaan kaupungistumisen myötä maaseututkimuksen suosio on Kanadassa laskenut. Aiemmin aktiivisesti toiminut Canadian Association for Rural Studies on lakkautettu. Maaseutututkijat ovat siirtyneet tekemään ruokatutkimusta tai liittyneet amerikkalaiseen Rural Sociological Society – yhdistykseen. Monet kanadalaiset tutkijat myös osallistuvat eurooppalaisten maaseutututkimus-yhdistysten järjestämiin tilaisuuksiin sekä maaseutusosiologian maailmankongressiin. Knuttilan mukaan maaseututkimuksen kansallisen kattojärjestön puute Kanadassa ei ole niin paha asia kuin saattaisi äkkiseltään olettaa: ”Tutkijat haluavat jakaa ideansa maailmanlaajuisesti, eivätkä vain keskustella maanmiestensä kanssa, globalisaation aikakaudella tämä on sangen luonnollinen kehityskulku” hän tiivistää.

Kysyttäessä kanadalainen ja suomalaisen maaseudun eroista Knuttila nostaa esille pinnanmuodot, ilmaston ja maatilojen koon, joka on Kanadassa huomattavasti suurempi. Suomen EU-jäsenyys on myös merkittävä ero, samoin se, että kanadalainen maatalous on vientiorientoitunutta siinä missä suomalainen palvelee ennen kaikkea kotimarkkinoita. Toisaalta suomalaiset ja kanadalaiset perheviljelmät kohtaavat tänä päivänä samanlaisia globaaleja paineita. Molemmissa maissa maatilojen koneiden, polttoaineiden ja lannoitteiden hinnat nousevat jatkuvasti, mutta ruuan hinnat vaihtelevat voimakkaasti. Samaan aikaan suuremmat maatilat ovat tarpeen, mikä entisestään lisää viljelijöiden riskejä. Sekä Suomessa että Kanadassa tiukentunut kilpailutilanne on kasannut merkittäviä paineita perheviljelijöiden hartioille. Monet lopettavat ja myyvät maansa suuremmilla tiloille. Tämä muuttaa maaseutuyhteisöjen rakennetta. Länsi-Kanadassa muutosten paine onkin johtanut miespuolisten viljelijöiden itsemurhalukujen nousuun. Suomessa tilanne näyttää Knuttilan mukaan päällisin puolin paremmalta. Haastatteluissa tosin selvisi, ettei äärimmäinen psyykkinen ja fyysinen väsymys ole tuntematonta suomalaistenkaan viljelijöiden parissa. Aihe edellyttää kuitenkin vielä lisää tutkimusta.

Suomen ja Kanadan yhteiskuntia yleisellä tasolla verrattaessa Knuttila näkee paljon yhtäläisyyksiä esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä sekä koulutusjärjestelmässä. Suurin ero maiden välillä on hänen mukaansa Kanadassa valloilla oleva politiikka, joka keskittää hallinnon, julkiset palvelut ja liiketoiminnan suuriin kaupunkeihin kuten Torontoon. Knuttilan mukaan Helsinki on vahva kaupunki, mutta Suomessa myös hajasijoitetaan paljon. Niinpä yliopistoja, suuria yrityksiä ja valtionhallinnon yksiköitä löytyy maan kaikista osista. Tämä tarjoaa Kanadaa paremmat mahdollisuudet pitää maaseutu asuttuna. Knuttila toivoisikin kotimaahansa suomalaistyyppistä hajauttamisen politiikkaa maaseudun aseman parantamiseksi.


Kuva: Jaana Huhtala 2017.

 

Maaseutuakatemiassa suunnattiin katse maaseudun energiseen tulevaisuuteen

Jari Lyytimäki, Suomen ympäristökeskus
Kati Pitkänen, Maaseutupolitiikan neuvosto, Ekosysteemipalvelut-verkosto
Hanna-Liisa Kangas, Suomen ympäristökeskus

 

Maaseutupolitiikan vuoden kärkitapahtuma Maaseutuakatemia järjestettiin 12.–13.4.2016 Porvoossa. Toista kertaa järjestetty akatemia kokosi Sannäsin kartanoon lähes 60 suomalaista vaikuttajaa ja asiantuntijaa politiikasta, kansalaisjärjestöistä, yrityksistä, mediasta, korkeakouluista, tutkimuslaitoksista ja hallinnosta. Akatemiassa kannustettiin osallistujia etsimään ennakkoluulottomasti ratkaisuja maaseudun ajankohtaisiin kysymyksiin – kravatit jätettiin naulaan ja työryhmiin jalkauduttiin villasukat jaloissa.

Akatemian viidessä työryhmässä pohdittiin monipuolisesti ajankohtaisia kysymyksiä maahanmuutosta älyliikenteeseen. Mitä julkisen palvelulupauksen määritteleminen tarkoittaa maaseudulle? Miten hyödynnämme maahanmuuttoa maaseudun kansainvälistyvässä elinkeinotoiminnassa ja uusien yritysten synnyttämisessä? Liikenteen älykkäitä ratkaisuja kehitetään, mutta onko niitä mietitty maaseudun näkökulmasta? Entä millainen voisi olla tulevaisuuden kumppanuusyhteiskunta?

Yksi työryhmistä keskittyi maaseudun mahdollisuuksiin biotalouden ja kestävän energianhuollon murroksen näkökulmasta. Työryhmää edelsi Suomen ympäristökeskuksen tutkijan Hanna-Liisa Kankaan asiantuntijapuheenvuoro. Kangas korosti, että suomalaisen maaseudun energiakysymykset ovat osa globaalia energiamurrosta. Kyse ei ole pelkästä puusta tai bioenergiasta.

Puupohjainen bioenergia on Suomen maaseudulle tärkeä kysymys. Muiden uusiutuvien energiamuotojen kehitystä ei silti kannata unohtaa. Uusiutuvan energian markkinoiden, etenkin aurinko- ja tuulivoiman kansainvälinen kasvu on todella nopeaa. Eri energiatuotantomuotojen kehitys avaa uusia mahdollisuuksia esimerkiksi energian tuotannon ja kulutuksen piikkejä tasoittavalle älyteknologialle, energian varastoinnille ja energiapalveluille. Avautumassa olevat energiamarkkinat tuovat uudenlaisia mahdollisuuksia myös suomalaiselle maaseudulle.

Työryhmässä suomalaisen maaseudun energiantuotannon mahdollisuuksiin eläydyttiin konkreettisten esimerkkien kautta: eteläsuomalaisen maitotilan sekä pienehkön energiatekniikkaa valmistavan ja myyvän yrityksen näkökulmista. Näiden esimerkkien kautta päästiin keskustelemaan energiamurroksen eri puolista: tuottajien ja kuluttajien muuttuvista rooleista, teknologian kehityksestä, osaamisen, markkinoinnin ja verkostoitumisen merkityksestä, investointimahdollisuuksista, sääntelyn kehittämisestä ja monista muista kysymyksistä.

Esteitä ylitettäväksi

Itse työryhmätyöskentely aloitettiin synkistelemällä. Keskustelussa rakennettiin yhteinen ymmärrys esteistä, jotka on ylitettävä energiamurroksen haasteiden kääntämiseksi suomalaisen maaseudun mahdollisuuksiksi. Esiin nousivat erityisesti taloudellisiin edellytyksiin, osaamiseen ja sääntelyyn liittyvät kysymykset. Nykytilanteessa ongelmalliseksi koettiin riittävän rahoituksen saaminen, taloudellinen kannattavuus ja kyky tehdä investointeja sekä mahdollisuudet löytää maksavia asiakkaita energiatuotteille. Kansallista energiapolitiikkaa moitittiin poukkoilevuudesta, jonka katsottiin vaikeuttavan pitkäjänteistä suunnittelua ja vähentävän halua energiainvestointeihin. Myös liian jäykän sääntelyn ja kahlitsevien tukien arvioitiin estävän toiminnan kehittämistä.

Osa maaseudun energia-alan yrittäjistä on löytänyt hyviä yhteistyökumppaneita, mutta yhteistyön puutetta pidettiin silti merkittävänä esteenä alan kehittymiselle. Toisistaan hyötyvät toimijat eivät läheskään aina löydä toisiaan tai pysty toimimaan hedelmällisellä tavalla yhdessä. Yhteistyön puute kärjistää osaamisen puutetta. Monimutkaisen energiateknologian, sääntelyn ja tukipolitiikan hahmottaminen ja hallinta on vaikeaa varsinkin, jos toimijat eivät saa käyttöönsä parasta mahdollista osaamista eivätkä pysty hyötymään muiden kokemuksista. Pohjimmiltaan kyse on luottamuksesta: innovaatioihin, investointeihin ja yhteistyöhön tarvitaan aitoa luottamusta eri toimijoiden välille. Yhteistyön puute näkyy myös siinä, että vaikka yksittäisiä energiaratkaisuja kehittäviä ”pellepelottomia” löytyy, parhaita ratkaisuja ei saada tehokkaasti tuotteistettua.

Energiakysymyksiin kohdistuu maaseudulla paljon huomiota, mutta energian moniulotteisuutta ei hahmoteta riittävän hyvin. Energiakysymykset jäävät irralleen muista ongelmista ja monihyötyiset ratkaisut jäävät toteuttamatta. Energiaratkaisujen talous- ja ympäristövaikutuksia nostetaan usein esiin, mutta yhteydet vaikkapa kiertotalouteen, digitalisaatioon tai maahanmuuttoon jäävät herkästi unohduksiin.

Energiajärjestelmien laaja muutosdynamiikka luo myös vaikeasti ylitettäviä esteitä. Energiajärjestelmät muuttuvat monilta osiltaan hitaasti, eikä parhaimpia ratkaisuja saada välttämättä käyttöön ennen kuin taustalla olevat rakenteet ovat muuttuneet riittävästi. Myös erilaiset paikalliset mittakaavat tulisi pitää mielessä. Paikallisesti bioenergia voi olla kestävä ratkaisu, mutta kansantalouden tasolla tilanne voi olla toinen. Bioraaka-aineiden saatavuuteen ja kestävään käyttöön liittyy rajoitteita, etenkin kun kilpailu puubiomassasta kiristyy.

Fokus visioon ja mahdollisuuksiin

Maukkaan lähiruokaillallisen ja hyvin nukutun yön jälkeen akatemian osallistujat suuntasivat katseet ratkaisuihin. Selväksi tuli, että yhden suuren läpimurron sijaan tarvitaan rivakkaa edistymistä monilla eri rintamilla.

Puupohjaisen bioenergian rinnalle tarvitaan laaja-alainen energiapaletti ja erilaisia biotuotteita. Biomassan saatavuudessa on suuria alueellisia eroja eikä koko maan kaikkea energiaa ei kannata yrittääkään tuottaa biomassasta. Puubiomassan tuotannon kestävyyttä on parannettava muun muassa turvaamalla vapaaehtoisuuteen perustuvan METSO-ohjelman rahoitus. Puu ja muu biomassa on saatava parhaiten lisäarvoa tuottavaan käyttöön: joissakin tapauksissa käyttö voi olla polttoa energiaksi, toisissa tapauksissa vaikkapa metsän tarjoamaa virkistystä.

Yhteistyö on kaiken avain. Yhtenä ratkaisuna työryhmässä nousi esiin yhteisöllinen energia, joka voi tarkoittaa esimerkiksi energiaomavaraisia kyliä, energiaosuuskuntia, yhteistyötä energiantuotannossa ja yhteisiä jakelukanavia. Ratkaisujen löytämiselle tärkeää on sosiaalisen pääoman synnyttäminen ja hyödyntäminen, aito sitoutuminen, yhdessä oppiminen ja oivallusten jakaminen. Tarvitaan aktiivisia edelläkävijöitä näyttämään mallia. Paikallinen media – niin perinteinen kuin sosiaalinenkin media – voi olla tärkeä tiedon välittäjä ja ihmisten rohkaisija. Kansallista ja kansainvälistä viestintää taas tarvitaan myönteisen imagon rakentamiseen. Hiilineutraalisuutta pitää uskaltaa rummuttaa rohkeasti, varsinkin jos tarkoituksena on kehittää ja kaupallistaa energiaan liittyviä palvelukonsepteja.

Tarvitaan laaja-alaista ajattelua ja perinteisten ajatusmallien päivittämistä. Energiakysymykset pitää kytkeä laajasti uudenlaisen kiertotalouden kehittämiseen, erilaiset aikajänteet ja paikalliset erityispiirteet huomioiden Samasta ratkaisusta on saatava monia hyötyjä. Esimerkiksi biokaasu ei ole vain energiaratkaisu – se on myös jätehuoltoa, ravinteiden kierrätystä, hajuhaittojen vähentämistä ja imagohyötyjä ihan mille tahansa tuotteelle tai palvelulle, jossa on hyödynnetty ympäristöystävällistä biokaasua.

Maaseutu on täynnä energiaa, jota voidaan hyödyntää nykyistä monipuolisemmin ja tehokkaammin. Hyvistä esimerkeistä pitää pystyä oppimaan ja monistamaan niitä tehokkaasti muidenkin käyttöön. Energia ymmärretään usein konkreettisena polttoaineena tai teknologiana. Nykytaloudessa suurin arvo luodaan kuitenkin palveluilla. Energiasta on tehtävä uudenlainen palvelu, jolla on myös kansainvälistä kysyntää. Tavoitteeksi on otettava toimijoiden ennakkoluuloton verkottuminen paikallisesti ja globaalisti.

Kohti uudenlaista energiavaurautta

Energiapäätöksiä perustellaan usein pelkällä rahalla, mutta raha ei ole aina paras motivoija – eikä pakko sen paremmin. Vapaaehtoisuus on valtava mahdollisuus, varsinkin silloin kun haetaan uusia ratkaisuja, innovaatioita ja innostusta. Uuden energiavaurauden luonti vaatii uudenlaista vapaaehtoisuutta korostavaa ajattelua. Keskitettyjen energiaratkaisujen toteuttamisessa hyvin toimiva alamaisajattelu pitää kyseenalaistaa ja tarvittaessa kääntää ylösalaisin. Toimijoiden mahdollisuuksia kokeilla ja etsiä ratkaisuja on lavennettava. Ylhäältä päin sanellut ratkaisut tuottavat maaseudulla useimmiten parhaimmillaankin vain väkinäistä toimintaa.

Ehkä kaikkein tärkeintä on, että ongelmien ja uhkien sijaan huomio kiinnitetään pitkän aikavälin myönteisiin tavoitteisiin. Kokonaisvaltaisten ja pitkäjänteisten tavoitteiden hahmottaminen ja energiapolitiikan hyvä ennakoitavuus auttaa kaikkia toimijoita. Kun visio on kirkas, on helpompi kehittää sääntelyä vision mukaiseksi.

Energisiä uutisia tulevaisuudesta

Työryhmä kokosi tuloksensa tulevaisuuskuvaksi vuodelle 2025. Jos energiamurros saadaan alkuun parhaalla mahdollisella tavalla, on Suomi jo vajaan kymmenen vuoden päästä yhteisöllisen energian kärkimaa, uusiutuva energia tuo maaseudulle uusia työpaikkoja ja osana energiamurrosta ihmisten muuttovirta kääntyy kohti maaseutukuntia.

Konkreettisena osoituksena uudenlaisesta energiatodellisuudesta voi olla vaikkapa se, että ”seiti on vaihtunut järki-särkeen, öljy biokaasuksi ja kiertotalous on poistanut tuontilannoitteiden tarpeen”. Maaseutu on saavuttanut täyden energiaomavaraisuuden ja samalla koko Suomen huoltovarmuus on maailman kärkeä. Elintarvikeketjut toimivat tiiviissä yhteistyössä energiaketjujen kanssa ja biotalous ja cleantech ovat nousseet Suomen tärkeimmiksi vientialoiksi.

Työryhmän visiossa paljon huomiota sai myös energian brändäys. Kotimainen energiaosaaminen pitää saada niin vankalle pohjalle, että se voidaan nostaa kansainvälisesti tunnustetuksi tuotteeksi samaan tapaan kuin koulutussektorin osaaminen 2000-luvun alun PISA-vertailujen avulla. Jos tällaista tavoitetta pidetään epärealistisena, tähtäin on todennäköisesti aivan liian matalalla.

Maaseutuakatemian järjestelyistä vastasi Maaseutupolitiikan neuvosto (ent. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä). Akatemian verkkosivut: http://www.maaseutuakatemia.fi/

Aapo Jumppanen haluaa lisää luovuutta ja valinnan vapautta

Sulevi Riukulehto

 

Tutkija

Aapo Jumppanen

Aapo Jumppanen

Maaseudun Uusi Aika -lehden tuore päätoimittaja Aapo Jumppanen, maaseutu vai kaupunki? ”Vaikea kysymys…” Aapon mielestä valintaa on oikeastaan turha tehdä: molemmilla on ollut oma merkityksensä minuuden rakentumiselle. ”Maaseudulla on luonto ja harrastukset. Metsänomistajaperheen poikana myös metsätöitä on tullut kokeiltua. Sivistyksen ja koulutuksen olen saanut kaupungista.”

Aapo on Kymenlaakson kasvatti, syntynyt Kuusankoskella. Valtio-opin ja historian opintoja Jyväskylässä seurasi vuoden pesti valtio-opin assistenttina, sitten muutto Seinäjoelle elokuussa 2005. Työt Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa alkoivat seuraavan vuoden tammikuussa.

Projektityö oli tutkijalle silloin vielä uppo-outoa. Ensimmäinen hanke käsitteli historiamatkailua. Isossa Itämeren Interreg-projektissa oli monta osaa, monenlaisia matkailunedistämisaloitteita ja paljon kumppaneita kymmenessä eri maassa. ”Muistan, miten esimieheni Kurjen Sami näki hankekansiot pöydälläni ja ilmoitti vakavalla äänellä, että nyt Aapo uit tai hukut.” Siitä saakka uintiliikkeitä on tehty, ja pää on pysynyt pinnalla.

Aapo tunnustautuu tutkijaksi. Hankkeiden valtamerestä huolimatta yhteiskuntatieteen tohtorin tutkinto valmistui valtio-opista jo vuonna 2009 Jyväskylän yliopistoon. Aiheena oli Yhdysvaltojen Euroopan ulkopolitiikka vuosina 1989–1992. ”Väitöksen jälkeen olen siirtynyt käytännössä kokonaan maaseutututkimuksen aiheisiin.” Usein teemat ovat liittyneet maaseudun ja kaupungin vuorovaikutukseen tai maaseutukulttuuriin, mutta Aapon pöydän kautta on kulkenut paljon muutakin: yhteiskunnalliset yritykset, Leader-arvioinnit, elintarvikealan kehittäminen, Rural Studies -opetus ja viime aikoina yhä enemmän myös historiankirjoitushankkeet. Pöytä on harvoin tyhjä työpäivän päättyessä.

Onko aikaa tarpeeksi? ”Enemmän voisi olla. Jos saisin yhden ylimääräisen kuukauden, lukisin, mutta jos aikaa saisi vielä enemmän, hankkisin kokonaan uuden taidon. Voisi vaikka kouluttautua uusiksi.”

Yleensä ihmiset kiinnostuvat iän myötä historiasta ja kulttuurista, mutta Aapo tuntuu menevän toiseen suuntaan. ”Luonnontieteet ovat alkaneet kiinnostaa vanhemmiten.” Kenties yllykkeenä on Ruralia-instituutin monenkirjava tutkimusyhteisö kahvipöytäkeskusteluineen ja ulkomaisine verkostoineen.

KV-koordinaattori

Kansainvälinen toiminta on kuulunut koko ajan Aapon työnkuvaan. Japanilaista Hirosakin yliopistoa voi jo kutsua vakituiseksi yhteistyösuunnaksi. Aapo vieraili siellä opetus- ja tutkimusmatkalla vuoden 2015 alussa. Kansainvälinen verkostoituminen on tullut tutuksi myös Ruralia-instituutin Visiting Scholar -ohjelmassa, jonka ensimmäisenä koordinoijana Aapo vastaanotti tutkijavieraita lähinnä Länsi- ja Pohjois-Euroopasta, mutta myös Yhdysvalloista, Intiasta ja Brasiliasta. Ohjelmasta on saatu hyviä kokemuksia, vaikka sitä on tehty pienellä resurssilla. ”Rahaa ei varmaan koskaan ole liikaa. Tieteessä tehdään paljon talkootyötä.”

Aapo näkee tutkimusrahoituksen suuntaamisessa paljonkin tehostamisen varaa, mutta hän ei tarkoita sillä resurssien kokoamista suuriin, entistä ohjelmallisempiin kokonaisuuksiin. Pikemmin pitäisi lisätä tutkijoiden valinnan vapautta ja luovuutta. ”Rahaa pitäisi käyttää enemmän aiheisiin, joita tutkijat itse pitävät mielenkiintoisena ja tutkimisen arvoisina.” Hieman huolestuttavalta näyttää ihmistieteiden tilanne: ”Jos yhteiskunnallisen tutkimuksen rahoitusta leikataan, vahingot voivat olla nopeasti yllättävän pahoja, sillä tarvittavat investoinnit ovat pieniä. Ei pitäisi säästää sieltä, mistä ei oikeasti pysty säästämään.”

Päätoimittaja

Yliopistollinen tutkijakoulutus antaa valmiudet tieteellisen tekstin kirjoittamiseen. Maaseudun Uusi Aika -lehden päätoimittaja näkee julkaisuprosessin toisen puolen: toimituksen, arvioinnin ja kustantamisen. ”Toimittaminen vaikuttaa periaatteessa yksinkertaiselta, mutta sisältää yllättävän paljon työtä”. Aapon mielestä jokaisen tutkijan kannattaisi rikastuttaa henkilökohtaista työkalupakkiaan tällä kokemuksella: ”Siinä kehittyy itse kirjoittajana, kun lukee toisten tekstejä ja oppii tuntemaan, miten arviointiprosessi toimii.”

Miten kehittäisit lehteä? ”Kansainvälinen teemanumero voisi olla vakituinen käytäntö. Sen voisi toteuttaa esimerkiksi joka toinen vuosi.” Nyt englanninkielisiä erikoisnumeroita on tehty varsin satunnaisesti, seuraavaa suunnitellaan vuodelle 2017. Aapo liputtaa sähköisen lehden puolesta. ”Julkaisun saavutettavuus on sähköisesti niin paljon parempi. Hyvästäkään kirjastosta ei saa kaikkia lehtiä. Sähköinen julkaisu ei ole sidoksissa aikaan eikä paikkaan. Sitä voi halutessaan lukea vaikka keskellä yötä.”

Kalastaja

Tutkimus on tiedelehden päätoimittajalle helposti enemmän kuin työ, mutta tuskin sentään koko elämä. Mitä Aapo Jumppanen tekee kesällä? ”Kalastamassa käyn varmasti. Ja pyöräretkellä. Se on jokseenkin varmaa. Kalareissuja tuli viime kesänäkin kymmeniä.” Soutu-uistelu on Aapon omin laji. Siinä yhdistyvät kaksi suosikkia: kalastus ja liikunta. Uisteluun kannustaa myös asunnon parvekkeelta heikosti näkyvä Kyrkösjärvi. Onko Seinäjoella järviä? ”No, tekojärviä lähinnä, mutta on niissä kaloja – kuhiakin.”

Kalastuksella on monta merkitystä. Se tuo vaihtelua pöytään, se tarjoaa hyvän yhteyden luontoon, ja se on myös rauhoittavaa. Vaimon lisäksi Jumppasen perheeseen kuuluvat 4- ja 8-vuotiaat pojat. Saako heistä kalaseuraa? ”Enimmäkseen kalastan yksin, joskus pojan tai muiden sukulaisten kanssa.” Muutkin harrastukset ovat liikunnallisia: kuntosali, lenkkeily, metsästys – ja lukeminen. Sekin on eteläpohjalaisen käsityksen mukaan voimalaji. Siihen tarvitaan valtavat päälihakset.

Eero Uusitalo in memoriam

Maaseutupolitiikan tienraivaaja

Pertti Rannikko ja Hannu Katajamäki

 

Meidät maaseutuasioiden kanssa tekemisissä olleet pysähdytti joulukuun alussa yllättävä suru-uutinen: suomalaisen maaseutupolitiikan keskeinen suunnannäyttäjä ja tienraivaaja, professori Eero Uusitalo oli menehtynyt sairaskohtaukseen 5.12.2015 kotonaan Perniössä. Hän oli syntynyt Perniössä maanviljelijä-isän ja opettaja-äidin esikoisena vuonna 1946. 60-vuotishaastattelussaan Eero kertoo tienneensä jo 17-vuotiaana, että hänen alansa liittyy tavalla tai toisella maaseutuun. Hän ei kuitenkaan lähtenyt opiskelemaan maaseutua perinteisiä maatalous- tai metsätieteellisiä polkuja pitkin. Sen sijaan hän alkoi opiskella yhteiskuntatieteitä Turun yliopistossa tultuaan vuonna 1965 ylioppilaaksi Salon lyseosta.

Yliopistovuodet

Eero pääsi jo opiskelunsa alkuvaiheessa Turun yliopiston kylätutkimusryhmän haastattelijaksi Merikarvian kirkonkylään. Kodista saadut maaseutukokemukset alkoivat vähitellen vaihtua aloittelevan tutkijan eritteleväksi suhteeksi maaseutuun. Vuonna 1972 valmistui maatalousalueiden suunnittelua palveleva taloussosiologinen pro gradu -tutkielma Varsinaissuomalaisen maaseudun yhteisörakenne maatalouden kannalta.

Eero Uusitalon työura alkoi opiskeluaikana kesäharjoittelijana Perniön säästöpankissa. Opintojensa loppuvaiheessa ja valmistuttuaan hän työskenteli pari vuotta tutkijana Lounais-Suomen seutukaavaliitossa ja Pirkanmaan maatalouskeskuksessa. Syksyllä 1974 hän aloitti Turun yliopiston sosiologian assistenttina toimien tehtävässä vuoteen 1985 saakka. Assistentin työhön liittyvän opetuksen ja hallinnon ohella Eero johti vuosina 1976–1982 tuon ajan mittapuilla varsin suurta tutkimushanketta Maaseutuväestön monitoimisuus. Hankkeella oli aikakautensa yhteiskuntatieteellisestä tutkimukseen verrattuna poikkeuksellisen läheiset yhteistyösuhteet tiedon soveltajiin ja käytännön kenttään. Projektin teemoista Eero teki myös lisensiaatintutkimuksensa Viljelijäperhe – perheviljelmä (1982).

Eeron opiskelu- ja assistenttikausi Turussa ajoittui yliopistojen poliittisen kuohunnan kiivaimpiin vuosiin. 1970-luvulla sosiologian opiskelijoiden ja laitoksen henkilökunnan poliittiset kannat olivat varsin yleisesti tiedossa ja vaikuttivat ihmisten välisiin suhteisiin. Sosiologian opiskelijoiden enemmistö oli vasemmistolaisia, joiden silmissä Eero oli leimautunut kokoomuslaiseksi.

Toisaalta hänen intomielisiä maataloussosiologian luentojaan arvostettiin: mikä usko omaan alaan, mikä rohkeus kulkea ajan hengen tuolla puolen. Opiskelijoiden ainejärjestö pyrki aktiivisesti vaikuttamaan opettajavalintoihin, jolloin Eerokin joutui poliittisista syistä epäasiallisesti kohdelluksi. Nuo nuoruuden mittelöt valmensivat häntä omalta osaltaan myöhempiin koitoksiin ja muokkasivat hänestä tuntemamme määrätietoisen persoonan, joka ei antanut helposti periksi.

Eero osallistui yliopistokautenaan kunnallispolitiikkaan 15 vuoden ajan asuinkunnassaan Kaarinassa, joka oli Turun kupeessa kasvamassa pienehköstä maalaiskunnasta suurehkoksi kaupungiksi. Hän toimi sekä kunnanhallituksessa että koululautakunnassa. Muutaman vuoden hän oli suurimman puolueen, kokoomuksen, kunnallisjärjestön puheenjohtajana yksi Kaarinan keskeisimmistä vaikuttajista. Samalla kun kunnallispolitiikka tuli tutuksi, heräsi myös ammatillinen kiinnostus kuntien kehittämiseen.

Tutkiessaan maatalousväestön monitoimisuutta korosti Eero erityisesti viljelijäperheiden työ- ja toimeentulomahdollisuuksien kokonaisuutta, joka muodostuu maatilataloudesta, muusta yritystoiminnasta ja palkkatyöstä. Monitoimisuuden hän ymmärsi niukkojen resurssien ja yksinään riittämättömien töiden yhdistämiseksi, minkä seurauksena viljelmien ja kyläyhteisön elinvoimaisuus paranee. Hänelle oli tutkimustensa myötä tullut yhä selvemmäksi, että monipuolisuutta etsitään ja joudutaan etsimään enenevässä määrin maatilatalouden ulkopuolelta.

Maaseutupolitiikan idea hahmottuu

Maatilan pojan ja viljelijäperheiden tutkijan näkökulma maaseutuun avartui ja monipuolistui entisestään, kun Eero siirtyi vuonna 1985 Suomen Kunnallisliiton vastaperustettuun elinkeinoasiamiehen toimeen. Uusi työ ja asuminen arkipäivinä Helsingissä muuttivat elämää ratkaisevasti. Vaikka yliopisto ja kunnallispolitiikka jäivätkin taakse, korosti Eero usein näiden kokemusten merkitystä: ”Olen tarvinnut niitä molempia ja myös käyttänyt niitä.” Toimiessaan Kunnallisliitossa elinkeinojen kehittäjänä ja kouluttajana hän jatkoi aikaisempien tutkimustulostensa jalostamista ja kehittämistä. Kirjoittamissaan maaseutuelinkeino- ja elinkeinopoliittisissa oppaissa hän määritteli maaseutuelinkeinot kaikeksi maaseudulla mahdolliseksi työksi. Maanviljelijät sivuelinkeinoineen ovat vain osa maaseutuelinkeinoja.

1980-luvun mittaan suomalaiseen keskusteluun juurtui uusi käsite, maaseutupolitiikka. Käännevaihe maaseutupolitiikan käynnistämisessä oli vuosi 1988, jolloin Suomessa monen muun Länsi-Euroopan maan tavoin vietettiin maaseutukampanjan vuotta. Maaseutupolitiikka alettiin yhä yleisemmin ymmärtää maatalous- ja metsätalouspolitiikkaa laajemmaksi, kaikki yhteiskuntapolitiikan osat käsittäväksi kokonaisuudeksi.

Eerolla oli jo tässä vaiheessa keskeinen rooli maaseutupolitiikan sisältöjen määrittäjänä. Luontevaa olikin hänen siirtymisensä vuonna 1989 Kunnallisliitosta sisäasiainministeriöön ylitarkastajaksi ja neuvottelevaksi virkamieheksi. Hän oli nyt päässyt toiveidensa mukaiseen tehtävään, jossa saattoi kehittää maaseutupolitiikkaa täysimääräisesti. Hän toimi samalla myös maaseutukampanjan aikana perustetun Maaseutuprojektin pääsihteerinä ja sittemmin samassa tehtävissä sitä seuranneissa Maaseutupolitiikan neuvottelukunnassa ja Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmässä. Eero itse on luonnehtinut tätä yli 20 vuotta jatkunutta pääsihteeriyttään päätyökseen. Siinä hän koki olevansa oman alansa ytimessä.

Pääsihteerin yksi keskeinen tehtävä oli maaseutupoliittisten kokonaisohjelmien laatimis- ja kirjoittamisprosessin johtaminen. Näitä ohjelmia tehtiin Eeron johdolla noin viiden vuoden välein kaikkiaan viisi. Niistä ensimmäinen, vuonna 1991 valmistunut maaseudun kehittämisohjelma oli monella tavalla uraauurtava. Sitä oli tekemässä jokseenkin kaikki maaseudun asioita hallinnoineet tahot ja ihmiset, joten se oli hyvin kattava. Kehittämisohjelma asetti muutosvaatimuksia sekä perinteiseen maatalouteen takertuneille että sektorihallinnolle. Se ei perustunut julkisten menojen lisäämiseen vaan voimavarojen uudelleen suuntaamiseen kokonaisvaltaiseen kehittämiseen ja paikallista kehitystä tukevaan yhteistyöhön.

Maaseutupolitiikan voimamies

Eero oivalsi, että maaseudun mahdollisuuksien todeksi tekemisessä tarvitaan hallinnonalojen, kansalaisten ja yritysten yhteistyötä. Maaseutupolitiikka ei ole anelua ja valittamista, vaan maaseudun vahvuuksien tunnistamista ja vahvistamista: maaseutu voi vastata monenlaiseen yhteiskunnalliseen kysyntään. Jo 1990-luvulla Eero herätteli pohtimaan esimerkiksi hajautettua energiantuotantoa, lähiruokaa ja etätyötä.

Eeron esiintyminen maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän kokouksissa oli jylisevää tahdon rynnimistä. Tarvittaessa hän ei säästänyt ketään. Kun oli sanottava, piti sanoa, seurauksista välittämättä. Eeron siviilirohkeus oli järisyttävää, toisinaan järjen rajat ylittävää.

Eeron sinnikkyyden ansiosta EU:n paikallisen maaseutupolitiikan suuresta oivalluksesta, kansalaislähtöisestä ja paikkaperustaisesta Leader-metodista tuli kansallinen menestystarina. Hän raivasi kansallisen tavan rahoittaa paikallisia toimintaryhmiä, kun EU:n kautta tulevat rahat eivät riittäneet koko maaseudun kattamiseen. Eeron tahto vakiinnutti Leader-metodin Suomeen.

Eeron intomielen ansiosta Leader-metodin vahvuus havaittiin myös EU:n komissiossa ja nykyään sillä on vahva asema koko EU:n alueella. Eero Uusitalosta tuli myös kansainvälisesti arvostettu maaseutupoliitikko. Esimerkiksi OECD:n vertailuissa Suomi näyttäytyy maaseutupolitiikan suurvaltana.

Eero säilytti elävän yhteyden maaseutuun. Hän oli pitkäaikainen Suomen Kylätoiminta ry:n hallituksen puheenjohtaja. Seuraaja valittiin vuoden 2015 marraskuussa. Eeron aika tässä elämässä tuli täyteen vain vähän yli viikkoa myöhemmin. Aika ajoin Eeron rooli maaseutupolitiikan ylimpänä virkamiehenä ja maaseudun kansanliikkeen johtajana herätti kummastusta. Kaksoisrooli oli erikoinen, mutta Eeron erityislaatuisuus ja suvereeni osaaminen tekivät mahdottomasta mahdollisen. Eerolle oli molemmissa rooleissa kyse hänen kaiken ylitse käyvästä suuresta tehtävästään: oli edistettävä maaseudun asiaa mahdollisimman monipuolisesti, kaikin tavoin. Pohdinnat jääviydestä olivat Eeron kaltaiselle maaseutupolitiikan suurjärkäleelle sivuseikkoja.

Maaseutututkimuksen edistäjä

Eeron keskeisenä tavoitteena oli saada maaseudun kehittämiseen mukaan kaikki maaseutuasioiden kanssa tekemisissä olevat, myös tutkijat. Hänen omina tutkijan vuosinaan oli maaseutua koskeva yhteiskunnallinen tutkimus eriytynyttä ja eriseuraista. Rinnan uuden maaseutupolitiikan institutionalisoitumisen kanssa kehittyi uudenlainen maaseutututkijoiden yhteisö, joka etsi yhteyksiä maaseudun kehittäjiin ja maaseutupolitiikan toteuttajiin. Yhteistyön lisääntymistä edisti, että Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä alkoi vuonna 1992 rahoittaa maaseutututkimusta. Samana vuonna järjestettiin myös ensimmäisen kerran maaseutututkijatapaaminen, josta seuraavana vuonna perustetun Maaseudun uusi aika -lehden kanssa muotoutui maaseutututkijoiden ja -kehittäjien luonteva yhteistyöfoorumi.

1990-luvun maaseutututkijatapaamisia leimasivat Eeron ja muutaman äänekkään maaseutututkijan väliset kiivaat keskustelut. Taustalla oli paitsi puhdas väittelemisen ja esiintymisen halu myös perus- ja soveltavan tutkimuksen välinen jännite. Eero korosti maaseudun kehitystä ja ongelmia jäsentävän ja niihin ratkaisua hakevan tutkimuksen tarvetta, tutkijoiden mielestä lähtökohtana pitäisi olla ihminen ja ihmisten toiminta maaseudulla.

Vähitellen kiivain debatointi-into laimeni, sillä maaseutututkijat arvostivat Eeroa tutkijana ja Eero tutkimusta. Eero oli aikanaan ottanut maaseutuväestön monitoimisuuteen liittyvän vanhan väitöskirja-aineistonsa mukaan Helsingin kämppäänsä, mutta heittänyt muutaman vuoden päästä pölyttyneen aineiston paperinkeräykseen. Väitöskirjan tekeminen pysyi kuitenkin mielessä. Uusi aihe löytyi läheltä, sillä maaseutupolitiikka vaati syventämistä. Eero väitteli vuonna 1994 Turun yliopistossa sosiologian alaan kuuluvalla väitöskirjalla Maaseutupolitiikan keinot: Elinkeinojen edistäminen maaseudun kehittäjäyhteisöissä. Siinä maaseutupolitiikan rakentamiseen osallistunut tutkija nivoo yhteen oman kokemuksensa ja maaseutututkimuksen annin. Tuloksena on kokonaisesitys maaseutupolitiikan toimintalinjoista ja keinoista.

Eerolle keskeinen osa maaseutupolitiikan tekemistä oli ajatteleminen, puhuminen ja kirjoittaminen. Hän kiersi koko ajan saarnamatkoilla eri puolilla maata. Muutama vuosi sitten hän laski käyneensä liki 400 kunnassa. Hän oli karismaattinen ja selkeäsanainen puhuja, joka pystyi tiivistämään sanottavansa ytimekkäisiin ja kantaaottaviin puheenvuoroihin. Ajatukset sähisivät, kielikuvat kipinöivät ja puhe jylisi. Eero oli puhujana, persoonana ainutlaatuisuuden aateloima.

Maaseutupolitiikkaa hän kehitteli ja analysoi kirjoittaessaan ohjelmia, selvityksiä ja artikkeleita. Perusteellisemmat analyysit hän esitteli kirjoissaan. Jo neljän Kunnallisliiton työvuotensa aikana hän oli ehtinyt kirjoittaa kolme maaseutuelinkeinoja esittelevää opaskirjaa. Väitöskirjansa jälkeen hän julkaisi kolme kirjaa, joissa on perusteellisesti analysoitu ja esitelty suomalaisen maaseutupolitiikan kehitystä. Niiden ansiosta maaseutupolitiikkamme vaiheet on harvinaisen hyvin dokumentoitu ja jäsennelty jälkipolville.

Yliopistoihin perustettiin 2000-luvun alussa eri tieteenaloille kymmenkunta maaseutualan professuuria. Yliopistojen kiinnostuksen herättäneen osarahoituksen teki mahdolliseksi Eeron taitava valmistelu. Professuurien perustaminen maa- ja metsätalousministeriön kautta oli omintakeista ja rohkeaa yliopistopolitiikkaa. Opetusministeriöstä olisi todennäköisesti naurettu ulos, jos olisi esitetty kymmenen maaseutuprofessuurin perustamista. Eerolla oli myös keskeinen rooli usean yliopiston yhteisen Rural Studies -opetusverkoston perustamisessa ja rahoituksen järjestämisessä.

Kehä umpeutuu

Vaikka Eeron työpaikka 1980-luvun puolivälissä muuttuikin Helsinkiin, säilyi asuinpaikka edelleen Kaarinassa. Helsingissä hän yöpyi työpäivinään 20 neliön kämpässä, jota hän nimitti myös luukuksi. Kaarinassa sijaitsevan kodin ohella entistä tärkeämmäksi alkoi käydä synnyinmaisemassa Perniössä sijaitseva mökki. ”Siellä Mäkirinteessä teen kaikki olennaiset asiat: kirjat ja päätökset”, hän totesi 60-vuotishaastattelussaan.

Perniöön hän muutti pysyvästi siirryttyään eläkkeelle kesällä 2012. Samalla näkökulma maaseudun kehittämiseen tuli entistä paikallisemmaksi. Hän toimi muun muassa paikallisen Leader-yhdistyksen Ykkösakselin puheenjohtajana ja kirjoitti kolumneja Salon Seudun Sanomiin. Perniöön Eero myös haudattiin 9.1.2016.

Maaseutututkijayhteisön muistokukat Eeron arkulle laski Hannu Katajamäki. Samalla hän lausui kirjoittamansa muistosäkeet:

Vavahduttava into, päällekäyvä karisma
Suuret näyt, villin ankara älyn liike
Puheen, vahvan ja vakaan,
takana mies kultainen, sydän lämpöinen, tahtonsa vahvuinen
On jatkettava, täytyy jatkaa
Humiseva kätesi, näkyjesi poljento: eteenpäin, eteenpäin.
Sinä olet. Aina.

Lehden uusi toimitus esittäytyy

Katja Rinne-Koski

 

Riukulehto kannustaa maaseutututkimusta monitieteistymään

Vuodesta 2012 Maaseudun Uusi Aika -lehden päätoimittajana toimineen Mia Vepsäläisen toimikausi on päättynyt, ja päätoimittajan pesti vaihtui vuoden 2015 alusta Itä-Suomesta Etelä-Pohjanmaalle. Päätoimittajan tehtävää tulee loppuvuodesta hoitamaan YTT Aapo Jumppanen. Siihen asti häntä sijaistaa aluehistorian tutkimusjohtaja, FT, YTM, taloushistorian dosentti Sulevi Riukulehto.

Olen huomannut, että Sulevi Riukulehto herättää kiinnostusta ympäristössään: Hänet pysäytetään Helsingin kadulla valokuvattavaksi pukeutumisalan kurssityöhön. Topi Sorsakoskeksi häntä on luultu, samoin Pertti Virtaseksi ja Martti Suosalon roolihahmoksi Risto Räppääjässä.

Sulevi-Riukulehto– Istuessani junassa eräs poikajoukko kulki ohitseni useaan kertaan ja vilkuili uteliaana. Viimeisellä ohituskerralla rohkein pojista uskaltautui osoittamaan sormellaan ja hihkaisi: Lennart! Sepä ei sanonut minulle vielä silloin mitään, mutta tutkijaryhmäni jäsenet tulostivat ystävällisesti Lennart Lindbergin kuvan netistä ja ripustivat työhuoneeni seinälle. Erehdyshän oli ihan ymmärrettävä: Lennarthan on tutkija! nauraa Sulevi.

Tosielämässä Sulevi ei kuitenkaan ole mannekiini, laulaja eikä näyttelijäkään. Vuodesta 2011 lähtien hän on toiminut aluehistorian tutkimusjohtajana Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa Seinäjoella. Ennen tutkimustehtäviin siirtymistään Sulevi on toiminut muun muassa yläasteen ja lukion lehtorina sekä hoitanut kansalaisopiston rehtorin tehtäviä synnyinseudullaan Ähtärissä. Opettajatausta näkyy Sulevin jokapäiväisessä elämässä edelleen. Hän vitsailee puhuvansa aina ne kuuluisat neljäkymmentäviisi minuuttia yhteen menoon, ellei kello soi. Opettajatyön jälkeen kului toistakymmentä vuotta tutkimushallinnon johtotehtävissä Etelä-Pohjanmaalla toimivien yliopistojen yhteistyöverkosto Epanetissa.

– Osallistuin yli 70 pitkäkestoisen tutkimushankkeen suunnitteluun kuudessa eri yliopistossa. Työ oli suurelta osin ulkoisen rahoituksen kokoamista yliopistoprofessuureihin.

Nykyisen tutkimustehtävänsä myötä hänen tutkimukselliset kiinnostuksen kohteensa keskittyvät erityisesti sotienjälkeisen ajan aluehistoriaan ja aluestruktuurien muodostumiseen. Sulevi johtaa monitieteistä Alueiden, historian ja kulttuurin tutkimusryhmää, jonka kiinnostuksen kohteena ovat aluehistoria, kotiseutututkimus ja kulttuuriset ilmiöt maaseutukontekstissa. Tällä hetkellä ryhmä muodostuu kuudesta tutkijasta. Viimeaikaiset hankkeet ovat käsitelleet aluerakenteen ja maaseutuasumisen muutosilmiöitä sekä kulttuuriperintöä. Ryhmä tekee myös historian tilaustutkimusta. Julkaisuilla mitattuna tutkimuksellisen päälinjan muodostaa kokemuksellinen kotiseututeoria, jonka parissa Ruralia-instituutissa on työskennelty muutaman vuoden ajan.

Maaseutututkija asuu maaseudulla

Sulevilla on varsin realistinen käsitys maaseudun arjesta. Hän asuu perheineen entisessä kyläkoulussa Kuortaneen Salmenkylässä, joka on joutunut monien muiden kylien tapaan kohtaamaan maaseudun rakennemuutokset. Kylältä ovat vähitellen loppuneet koulu ja kauppa. Palveluiden ääreen kirkonkylälle on matkaa 12 kilometriä. Vaikka entisessä kyläkoulussa on runsaasti tilaa kolmilapsiselle perheelle, ei sen ylläpitäminen ole laiskan miehen hommaa. Ikkunoiden pesemiseen täytyy lomasta varata pari viikkoa, ja puuhuolto on koko kesän kestävä harrastus, sillä talossa on kahdeksan pönttömuuria, kiuas ja leivinuuni. Hyötyinä ovat koulurakennuksen tarjoamat mahdollisuudet: harvalla on omassa olohuoneessaan puolapuut ja köysirenkaat sekä ulkona oma pallokenttä, kuularinki, pituushyppypaikka ja kiipeilyteline.

– Jääkiekkokaukalo annettiin Mäyryn kyläläisille.

Nykyään perheen kolme lasta ovat jo isoja ja muuttaneet osin pois kotoa.

Päätoimittajassa asuu selvästi pieni kieltenharrastaja: tavoitteena on opetella aina yksi kieli vuosikymmenessä.

Sulevi tunnustautuu kulttuurin suurkuluttajaksi. Hän lukee jopa tutkijaksi paljon, kuuntelee musiikkia ja katsoo elokuvia. Hän nauraa joutuneensa varsinaiseen kulttuurin oravanpyörään, sillä pyrkimyksenä on seurata kirjallisuutta kaikilla mahdollisilla kielillä. Siksi lukemistoon saattaa eksyä ajattelijoita hieman epätyypillisemmistäkin paikoista.

– No joo. Alkuvuodesta ahmaisin pari burundilaista ja elämäni ensimmäisen hondurasilaisen kirjan, kertoo Sulevi. Aktiivinen vierailla kielillä lukeminen kartuttaa ja ylläpitää käyttösanastoa, mutta ennen muuta se antaa perspektiiviä kulttuurintutkijalle.

– Jokaisen kannattaa pysähtyä miettimään, kuinka monessa tai oikeastaan kuinka harvassa maassa kirjoitettuja kirjoja on tullut lukeneeksi. Suomalaisen maailmankuva on loppujen lopuksi aika kapea ja länsirajoittunut.

Päätoimittajassa asuu selvästi pieni kieltenharrastaja: tavoitteena on opetella aina yksi kieli vuosikymmenessä.

– Se on hidasta puuhaa, mutta pitää mielen virkeänä. Suomenkieltä ovat seuranneet englanti, ruotsi, ranska ja espanja. Siitä voikin suunnilleen päätellä miehen iän. Entä seuraavaksi?

– Ehkä viro… ja turkki, jos vuosikymmeniä riittää.

Millaisia kirjoja luet?

– Mieluiten sellaisia, joista saan selvää. Tällä hetkellä pöydällä on Malthusia, Braudelia, Ricoeuriä, Certeauta… Silloin kun ranska oli vielä vaiheessa, meni kyllä ihan Harlekiinia ja muuta kioskiroskaa. Anatomian sanasto tuli tutuksi. Suosittelen.

Tutkimuksellisissa kiinnostuksen kohteissakin on avaruutta: aate- ja oppihistoriaa, taloushistoriaa, kotiseutututkimusta, metsähistoriaa ja lastenkirjallisuuden tutkimusta.

Kaikki Maaseudun Uusi Aika -lehden päätoimittajat ovat olleet taustaltaan yhteiskuntatieteilijöitä. Sulevi ei tee poikkeusta. Sen sijaan poikkeuksellista on oppitausta historiatieteissä. Hän on väitellyt Jyväskylän yliopistossa yleiseen historiaan vuonna 1998 aiheenaan 1900-luvun vaihteen amerikkalainen kerskakulutus ja ylellisyyskeskustelu.

– Sitä edelsi kyllä yhteiskuntatieteellinen perustutkinto valtio-opista ja kansantaloustieteestä. Aate- ja oppihistorian parissahan minä silloinkin olin.

Maaseutututkijana Sulevi on ollut tietoinen Maaseudun Uusi Aika -lehden olemassaolosta, mutta ei itse ole koskaan julkaissut siinä mitään.

– Ei se kuitenkaan siitä johdu, etten arvostaisi kotimaisia julkaisukanavia. Päinvastoin. On äärimmäisen tärkeää, että tiedettä julkaistaan ja siitä keskustellaan myös suomeksi.

Päätoimittajakausi tuli eteen nopealla aikataululla ja kestää vain kahden tai kolmen lehden verran.

– Kovin suuria linjanmuutoksia en tule tekemään, toteaa Sulevi. Ajatuksia lehden kehittämiseksi kuitenkin on: ehkä lehdelle olisi hyväksi, jos useampi numero – esimerkiksi kaksi vuodessa – olisi toimitusneuvoston julistamia teemanumeroita, ajattelee Sulevi ääneen. Se nostaisi lehteen tarjottavien artikkelien tasoa. Kirjoittajiksi saataisiin henkilöitä, jotka ovat aiheesta syvällisesti kiinnostuneita, mutta joille maaseutututkimuksen kenttä ei ehkä ole ollut tuttu. Teemanumeroiden kirjoittajakutsuja voisi julkaista myös muiden tiedealojen lehdissä. Näin kirjoittajakunta laajenisi ja lehti saisi laajempaa tunnettuutta.

– Toimituksellista vastuuta voisi myös jakaa. Lehdellä voisi olla pääkirjoitustoimittajan lisäksi myös puheenvuorotoimittaja. Toimituskunta siis laajenisi yhdellä hengellä, pohtii Sulevi. Tästä Maaseudun Uusi Aika -numerosta alkaen lehti siirtyy uuteen aikakauteen, kun lehden painetun version rinnalle astuu myös verkkoversio. Muita tulevaisuuden uudistuksia voisi olla esimerkiksi uuden yhteispohjoismaisen maaseutututkimusta luotaavan lehden perustaminen, jossa Maaseudun Uusi Aika -yhdistys voisi olla yhtenä kantavana voimana, visioi Sulevi.

Maaseutukeskustelu tarvitsee foorumin

– Nykyisellään Maaseudun Uusi Aika -lehden vahvuutena on sen monitieteisyys. Lehdellä on kaikki edellytykset tulla laajasti seuratuksi, mutta sen on lunastettava paikkansa tiedeyhteisössä. Oikeastaan Maaseudun Uusi Aika ja Maaseudun Tulevaisuus -lehdet voisivat vaihtaa nimiä keskenään, tuumaa Sulevi, tutkimuksellinen Maaseudun Uusi Aikahan nimenomaan katsoo tulevaisuuteen. Se tuottaa ja jakaa tietoa maaseudun kehittämiseksi. Maaseudun Tulevaisuuden keskustelu rajoittuu useammin tämän päivän ajankohtaisiin ja jopa edunvalvonnallisiin asioihin.

– Maaseutututkimus on tärkeä ala, ja sen merkitys voi tulevaisuudessa yhä vahvistua. Suomessa maaseutututkimus on ymmärretty turhan kapea-alaisesti. On harmi ja sääli, että keskustelua hallitsee pääasiassa poliittis-hallinnollinen aluekäsitys. Esimerkiksi historia- ja perinnetieteillä olisi maaseutututkimuksessa paljon annettavaa. Maaseutu on paljon muutakin kuin hallinnollisesti määrittyvä alue.

– Maaseutututkimus on tärkeä ala, ja sen merkitys voi tulevaisuudessa yhä vahvistua. Suomessa maaseutututkimus on ymmärretty turhan kapea-alaisesti.

Sulevi on osallistunut Maaseudun uusi aika -yhdistyksen maaseutututkijatapaamisiin useana vuotena ja aikoo osallistua tänäkin vuonna. Tutkijatapaamisen teemaa Maaseutu markkinoilla, Sulevi pitää hyvänä ja monitahoisena.
– Se aukeaa moneen suuntaan. Sitä voi lähestyä kansantaloustieteen, markkinoinnin, psykologian tai vaikkapa kulttuurintutkimuksen näkökulmasta. Se on myös hyvä otsikko: sanapari on anafora ja noudattaa viskuriperiaatetta, siis sijoittaa pisimmän sanan loppuun, analysoi Sulevi ja vahvistaa samalla kiinnostuksensa kielen ilmiöihin.

Sulevi Riukulehto toimittaa Maaseudun Uusi Aika -lehden numerot 2015.

Kauppi korostaa maaseutututkimuksen saavutettavuuden merkitystä

Päätoimittajakauden vaihtumisen lisäksi lehdessä tapahtuu muitakin muutoksia. Vuodesta 2010 Maaseudun Uusi Aika -lehden toimitussihteerinä toiminut tietokirjailija ja yrittäjä Eila Alho keskittyy vuoden 2015 alusta muihin töihin, joten myös lehden toimitussihteeri on vaihtunut. Henkilövaihdosten lisäksi muutoksia on luvassa lehden julkaisutavassa. Tähän saakka Maaseudun Uusi Aika -lehteä on julkaistu painettuna ja lehden tekstit ovat olleet vapaasti luettavina sen verkkosivuilla noin vuoden kuluttua. Painettu lehti saa vuoden 2015 alusta rinnalleen verkkolehden, jonka aineisto on heti vapaasti kaikkien käytettävissä. Tässä työssä on uudella toimitussihteerillä merkittävä rooli, sillä hän on vastuussa myös lehden verkkoversion kehittämisestä. Uudeksi toimitussihteeriksi ja verkkojulkaisun tekijäksi yhdistyksen hallitus valitsi Tekstihuoltamo-nimisen yrityksen.

Tekstihuoltamon takaa löytyy tiedetoimittaja ja yrittäjä Petja Kauppi. Vuonna 1970 Tampereella syntynyt Petja tuntuu sopeutuvan hyvin nykyisten päätoimittajien eteläpohjalaiseen mielenmaisemaan eikä ihme: hän on kasvanut ja varttunut Alahärmässä Etelä-Pohjanmaalla.

Petja-Kauppi– Juureni ovat syvällä Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla niin pitkälle kuin kirkonkirjoja riittää, ja sieltä päin katson olevani historiallisesti ottaen kotoisin. Omat näkökulmani maaseutuun ovat pienen kirkonkylän jokirannan rintamaille 1970-luvun puolivälissä rakennetulta omakotitaloalueelta, jossa elin nuoruuteni, isovanhempieni pohjalaisilta maatiloilta, joiden päärakennukset lienee pystytetty 1700–1800 -luvuilla ja kantahämäläisestä remonttikohteesta, jonka lattianalusia tyhjennellen ja lahoja nurkkia stressaten vietin muutaman vuoden. Ne olivat hyviä vuosia, myhäilee Petja.

Hänen nykyinen kotiseutunsa on kuitenkin pääkaupunkiseudulla.

– Olen asunut Helsingissä noin puolet keski-ikäisestä elämästäni. Jaan arkeni kahden värikkään teini-ikäisen ja kahden harmaan kissan kanssa. Täällä tutuimpia kulmia ovat mainettaan vihreämpi Itä-Pasila ja Vallila. Rakastan kallioita, metsiä ja luonnonvesiä. Viihdyn hyvin kaupungissa, mutta välillä kaipailen maalle ja merelle. Sekin kyllä onneksi järjestyy.

Maaseudun Uusi Aika -lehden uusi toimitus näyttää muodostuvan sangen kulttuuripitoiseksi päätoimittajan ollessa historioitsija ja toimitussihteerin kansankulttuuriin perehtynyt folkloristi.

– Olen väitellyt folkloristiikasta tohtoriksi Helsingin yliopistossa vuonna 2008, kertoo Petja. Hänestä ei silti tullut tutkijaa, vaan yrittäjä.

– Sitten perustin yritykseni Tekstihuoltamon, joka on nykyinen työpaikkani. Teen paljon yhteistyötä sekä yliopistojen että muiden tutkimus- ja kulttuurilaitosten kanssa. Minusta on hienoa, että voin tällä tavoin toimia ikään kuin tieteen kätilönä, vaikka en itse jäänytkään tekemään akateemista uraa. Tekstihuoltamolla kilkuttelen pääasiassa kielenhuollon, tietokirjoittamisen, tiedetoimittamisen ja yksinkertaisten mutta tarkoituksenmukaisten verkkosivustojen parissa. Asiakkaina on sekä yksityishenkilöitä että yhteisöjä, yrityksiä – ja niitä tutkimuslaitoksia.

Tiede ja maaseutu

Lehtenä Maaseudun Uusi Aika ei ollut Petjalle entuudestaan tuttu, mutta aivan tuntemattomaan hän ei ole hyppyä tekemässä.

– Mua-lehden kulttuurintutkimuksellinen ote maaseutuun oli tutunomainen, kun ensimmäisen kerran tartuin lehteen. Tämä tapahtui siinä vaiheessa, kun olin hakemassa lehden toimitussihteerin pestiä. Toimitussihteerinä minun ei tarvitse olla perillä niinkään maaseudun tutkimuksesta kuin siitä, miten tutkimusalaa käsitellään tieteellisessä artikkelissa.

Mielestäni vapaan saatavuuden verkkolehdet ovat samaa jatkumoa suomalaisen kirjastolaitoksen kanssa: osa sitä kansansivistystyötä, jossa laadukkaita lähteitä annetaan kaikkien halukkaiden ulottuville.

Tiedetoimittajan työ sen sijaan on Petjalle hyvinkin tuttua, sillä hän on ansainnut kannuksensa folkloristien ja kulttuurintutkijoiden Elore-lehden päätoimittajana ja nyttemmin toimitussihteerinä. Elore mainitaan usein yhtenä ensimmäisistä avoimeen saatavuuteen perustuvista tiedejulkaisuista Suomessa.

– Elore on perustettu alun perinkin open access -verkkolehdeksi jo noin 20 vuotta sitten, mutta vastasin sen teknisen uudistuksen suunnittelusta ja toteutuksesta. Tätä teknistä ja tiedetoimituksellista osaamistani tarjoan myös Mua-lehdelle, muotoilee Petja.

Verkkojulkaiseminen jakaa voimakkaasti mielipiteitä yhdistyksen jäsenistössä. Osa kannattaa painettua lehteä, osa olisi valmis siirtymään kokonaan verkkojulkaisemiseen. Uuden toimitussihteerin mielestä kyse on julkaisumuotoa suuremmasta asiasta.

– Siirtyminen printtilehdestä verkkolehdeksi on iso askel. Päämääränä on, että lehti tulisi yhä laajemman lukijakunnan tietoisuuteen ja että maaseudun tutkimus siten tulisi tunnetummaksi. Mielestäni vapaan saatavuuden verkkolehdet ovat samaa jatkumoa suomalaisen kirjastolaitoksen kanssa: osa sitä kansansivistystyötä, jossa laadukkaita lähteitä annetaan kaikkien halukkaiden ulottuville. Saavutettavuus tarkoittaa minulle sitä, että nämä laadukkaat lähteet ovat sekä hyvää suomea että tekniikan osalta yksinkertaisesti luettavissa.

Yksi vahvistuva viestinnän kanava myös tieteellisessä kirjoittamisessa ja julkaisemisessa on Facebook, jonka merkitys tulee varmasti kasvamaan myös tulevaisuudessa. Sosiaalisen median käyttöselvitysten mukaan tutkijat eivät ole olleet kovinkaan innokkaita käyttämään Facebookia ja muita sosiaalisen median välineitä hyväkseen tutkimustulosten ja tieteellisten artikkeleiden julkaisemisessa ja levittämisessä. Mitä uusi toimitussihteeri ajattelee Facebookista akateemisessa viestinnässä?

– Olen itse ahkera Facebookin käyttäjä ja pidän sitä tehokkaana viestintävälineenä. Varsinkin verkkolehden artikkelien ja muiden juttujen levittämisessäkin se on erinomainen työkalu, jonka käyttöä voisi tehostaa. Olen ajatellut toimitussihteerinä ottaa vastuuta myös siitä puolesta, hahmottelee Petja.

Maaseutututkimuksen näköalapaikalla

Tulevaisuuteen Petja suhtautuu odottavasti.

Maaseudun Uusi Aika -lehden toimitussihteerinä pääsen minulle uudelle näköalapaikalle maaseudun akateemisen tutkimuksen suhteen, ja odotan oppivani paljon samalla, kun omalta osaltani huolehdin siitä, että asiat tulevat sanotuksi hyvällä suomen kielellä, pohtii hän toimitussihteerin rooliaan.

Lehden lisäksi toinen uusi tapa Petjalle tutustua maaseutututkimukseen on yhdistyksen vuosittain järjestämät maaseutututkijatapaamiset. Niihin kokoontuu vuosittain noin sata maaseudusta kiinnostunutta toimijaa tutkijoista kehittäjiin.

– Osallistuin viime vuoden tapaamiseen Pieksämäellä ja tulen mahdollisuuksien mukaan osallistumaan myös tämän vuoden tapaamiseen Säkylässä. On mielenkiintoista nähdä, millaisia näkökulmia ja avauksia tutkijat ja kehittäjät löytävät Maaseutu markkinoilla -teemaan liittyen, pohtii Petja.

Maaseudun Uusi Aika ry:n ajankohtaista tiedotusta ja keskustelua voi seurata seuran kotisivujen lisäksi myös MUA-yhdistyksen Facebook-sivuilla.