Älykäs erikoistuminen ja maaseutupolitiikka

Jukka Teräs
Tekniikan tohtori, MBA
Nordregio

 

Euroopan unionin innovaatiopolitiikan yhdeksi kulmakiveksi on viime vuosina muodostunut älykäs erikoistuminen (smart specialisation) – maiden ja alueiden tulee tunnistaa ja valita omat vahvuusalueensa, joihin tulevaisuuden panostukset ja investoinnit kohdennetaan. Älykkäällä erikoistumisella pyritään uusien innovaatioiden synnyttämiseen etenkin suuntaamalla tutkimus- ja kehityspanoksia valituille erikoisaloille. 

Tässä katsauksessa kuvataan älykkään erikoistumisen käyttöönottoa Euroopan unionissa sekä esitellään alan keskeistä kirjallisuutta maaseutualueiden näkökulmasta. Katsaus esittelee lisäksi toimintamallin käyttöönottoa etenkin pohjoisten harvaan asuttujen alueiden näkökulmasta. Lapin älykäs maaseutuklusteri esitellään katsauksessa esimerkkinä toimintamallin soveltamisesta Suomen maaseutualueille. Katsauksen lopuksi pohditaan älykkään erikoistumisen mahdollisuuksia maaseutupolitiikan terävöittäjänä tulevaisuudessa.